Kuva: Shutterstock

3 horoskooppimerkkiä, jotka eivät siedä deittisovelluksia - kuulutko joukkoon?

02.10.2019 15:15 - Iiro Myllymäki

Esimerkiksi ravut ahdistuvat deittisovellusten nopeatempoisuudesta.

Deittisovelluksista voi olla montaa mieltä. Siinä missä toiset löytävät sieltä elämänsä rakkauden, toisille jää vain luu käteen. Ghostatuksi tuleminen ja valheellisiin profiileihin törmääminen saattaa sammuttaa uskon deittisovellusten hyviin puoliin. On erityisesti kolme horoskooppimerkkiä, jotka suhtautuvat deittisovelluksiin penseästi.

Rapu (21.6.-22.7.)

Rapu ei pidä deittisovellusten nopeatempoisuudesta ja siitä, että päätökset pitää tehdä nopeasti. Esimerkiksi Tinderissä deittikandidaatteja pitää ”swaippailla” oikealle tai vasemmalle muutaman kuvan ja lyhyen tekstin perusteella, kun taas rapu haluaisi enemmän tietoa päätöstensä tueksi. Rapu tapaa uusia ihmisiä mieluiten perinteisesti kasvokkain, ja näiden tunteikkaiden ihmisten on hankala syttyä deittisovellusten jopa pelimäisestä luonteesta.

Neitsyt (23.8.-22.9.)

Voisi kuvitella, että analyyttinen neitsyt nauttisi deittisovellusten tuomasta mahdollisuudesta keskustella deittikumppanin kanssa jo ennen tapaamista, mutta todellisuudessa deittisovellukset vaikuttavat hänen silmissään uhkaavilta. Neitsyt ei halua kokea sitä ikävää yllätystä, jos deittikumppani onkin täysin erilainen kasvokkain kuin millaisen kuvan hän on itsestään antanut deittisovelluksessa. Neitsyt mieluummin tapaa uuden ihmisen ensin kasvokkain.

Kauris (22.12.-19.1.)

Kauriit ovat kunnianhimoisia ja korkealle tähtääviä ihmisiä, joten he odottavat samaa myös deittikumppaniltaan. Tämä saattaa johtaa siihen, että kauris kiinnittää liikaakin huomiota nettideittiprofiilista löytyviin koulutus- ja työpaikkatietoihin. Tällöin keskustelukin helposti jumittuu deittisovelluksissa näihin aiheisiin. Voi olla hedelmällisempää, että kauris kohtaa toisen ihmisen vailla sen suurempia ennakko-odotuksia.

Lue myös: "Peniskalastelu" on uusi deittailutrendi - lue, mistä oikein on kyse

Lue myös: Onko nettideittailun aloittaminen vaikeaa? Lue vinkit, joilla saat säpinää kumppanin etsimiseen

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat