Kuva: Shutterstock

Kannattaako eksälle antaa uusi mahdollisuus? Kysy itseltäsi 5 tärkeää kysymystä ensin

10.10.2019 19:45 - Emmi Moilanen

On hyvä miettiä etukäteen esimerkiksi sitä, ovatko molemmat osapuolet valmiita tekemään kompromisseja jatkossa.

Kirjoitimme aiemmin viidestä tärkeimmästä neuvosta, jotka kannattaa ostaa haltuun silloin, kun toiveissa on ystävyyssuhde eksän kanssa riitaisan eron jälkeen.

Jos ystävyyden sijaan kuitenkin haaveilet suhteen uudelleen lämmittämisestä, katso alta Bustle-sivuston kokoamat kysymykset, jotka olisi hyvä pohtia huolellisesti läpi itsekseen ennen seurustelun aloittamista. Kysymyksiin vastaaminen voi auttaa selventämään sitä, kaipaatko kumppaniasi aidosti vai pelkästään sovinnon tekemistä välillenne.

Mitä mieltä olet alla olevista seikoista?

5 tärkeää kysymystä:

1. Osaatko tällä kertaa kommunikoida myös itse paremmin niin, että toiveesi ja tarpeesi tulevat ymmärretyiksi sekä kuulluiksi?

2. Antaisiko parisuhde sinulle nykyisin enemmän kuin ottaa?

3. Jos kumppani on käyttäytynyt aiemmin kurjasti sinua kohtaan tai pettänyt luottamuksesi, pystytkö elämään jatkossa ilman, että nämä seikat nousevat esimerkiksi riidellessä aina uudelleen ja uudelleen esiin?

4. Onko myös kumppani valmis tekemään kompromisseja, ja ymmärtämään sinun näkökulmiasi erimielisyyksiä aiheuttavissa tilanteissa?

5. Mitkä ovat suurimmat syyt, miksi haluat palata parisuhteeseen?

Vaikka rakkaus ei roihahtaisikaan uudelleen, anteeksianto voi helpottaa omaa hyvinvointiasi henkisesti. Parisuhdeterapeutti Genesis Games muistuttaa, että anteeksi antamisen ja tapahtuneiden virheiden hyväksyminen ei aina automaattisesti tarkoita sitä, että rakkaudelle olisi annettava uusi mahdollisuus.

- Anteeksianto ei aina tarkoita toisen mahdollisuuden antamista. Anteeksiantaminen voi olla myös asia, jonka teet itseäsi varten, eikä sillä tarvitse olla mitään tekemistä suhteen uudelleen lämmittämisen kanssa, hän toteaa ja kannustaa kuuntelemaan omia tunteita tarkasti.

Lue myös: Miksi eksä vierailee unissa, vaikka olet uudessa ja onnellisessa parisuhteessa? Asiantuntija vastaa

Lue myös: Naisten kertomukset koskettavat: "Asia, jonka vielä haluaisin sanoa eksälleni"

Lue myös: Miehet kertovat: Missä vaiheessa tapailusuhteen voi virallistaa seurusteluksi?

Lähde: Bustle

Kilpailut

Uusimmat