Seksiä harrastetaan työpaikalla yllättävänkin usein!

15.02.2012 20:15 -

Tuoreen tutkimuksen mukaan työpaikkaromanssit sekä seksin harrastaminen työpaikalla ovat yleistyneet.

Työpaikkatietouteen perehtyvän Glassdoor-sivuston tutkimuksen mukaan jopa 37 prosenttia kyselyyn osallistuneista kertoi heillä olevan suhde työtoveriinsa. Työpaikkasuhteet ovat siis melko yleisiä, mutta yllättävää oli, että useat ovat myös harrastaneet seksiä työpaikallaan.

Tutkimuksen mukaan joka kymmenes työntekijä on harrastanut työpaikalla seksiä. Paikat, jossa seksiä harrastettiin poikkesivat selkeästi yhdysvaltalaisten ja brittiläisten välillä. Yhdysvaltalaisista 22 prosenttia oli harrastanut seksiä pomon huoneessa, kun taas briteistä vain 5 prosenttia oli uskaltautunut tähän paikkaan.

Lähes puolet miehistä haluaisi harrastaa seksiä työpaikalla, kun taas naisista vain 27 prosenttia olisi valmiita vaihtamaan kiihkeitä tuntemuksia työpaikallaan.

Tutkimukseen osallistuneista suurin osa oli sitä mieltä, että työpaikkaromansseja tulisi välttää, sillä useimpien mielestä ne aiheuttavat työpaikalla kiusallisia tilanteita. Useiden mielestä se vaikuttaa myös työpanokseen heikentävästi. Usein työpaikkaromanssit eivät ole kuitenkaan synny vain hetken mielijohteesta, sillä jopa 31 prosenttia työpaikkasuhteista päätyy avioliittoon.

Lähde: The Huffington Post ja The Huffington Post UK

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.