Loistava ruoka ja seura - takuuvarmat vinkit, joilla onnistut illan emäntänä

22.07.2013 16:15 - Senni Loikala

Kun vietät luksusaikaa ystäviesi kanssa ja olet päättänyt tarjota myös syötävää kotonasi, kannattaa tietyt emännän etiketit pitää mielessä.  

Tiedät varmaan mukavan jännityksen tunteen vatsanpohjassa, kun odotat ystäviäsi illanistujaisiin kotiisi. Saatat vielä tarkistaa, oletko laittanut pöydälle tarpeeksi lautasia ja laseja ja kurkistaa uunissa kypsyviä herkkuja.

Kolumnisti Rachel Cooke antaa The Guardian -lehden sivustolla loistavia ja yksinkertaisia vinkkejä, joita noudattamalla jokainen voi onnistua illan emäntänä.

Laita ruokaa, jonka tiedät onnistuvan. Illanistujaisten emäntänä kannattaa välttää riskit ja unohtaa monimutkaiset gourmet-herkut, joiden valmistamista et ole ennen edes kokeillut. Kaikki varmasti nauttivat mieluummin herkullista paistettua kanaa kuin huonosti valmistettuja suupaloja.

Pidä huoli, että syötävää riittää. Kun suunnittelet kauppalistaa illallista varten, arvioi ruuan kulutus hieman yläkanttiin. Olisi varmasti noloa, jos vieraat joutuisivat mittaamaan lautaselleen herkkuja pitäen silmällä, että niitä varmasti riittää kaikille.

Unohda omat dieettisi. Illanistujaisten ajaksi sinun kannattaa löysätä vyötäsi ja unohtaa laihdutuskuurit. Ystäväsi tuskin odottavat saavansa pelkästään mahdollisimman vähäkalorisia herkkuja.

Anna ystävillesi aikaa seurustella. Vieraita ei kannata hoputtaa ruokailemaan, vaan hyvänä nyrkkisääntönä on antaa noin 40 minuuttia aikaa esimerkiksi viinilasillisen juomiselle ja aperatiivien napsimiselle  ennen pöytään siirtymistä. Oivia naposteltavia ovat esimerkiksi juustotikut ja pienet anjovisleivät, kun taas oliiveja harva lopulta syö.

Varustaudu sopivilla lisukkeilla. Muista hankkia kunnollisia servettejä ja laittaa näytille sopivissa määrin tunnelmaa luovia somistuksia, kuten kukkia.

Osaa päättää ilta ajoissa. Illan emäntänä sinun kannattaa ottaa vastuu illan päättämisestä oikeaan aikaan. Esimerkiksi puolen yön aikaan voit kertoa meneväsi pian yöpuulle ja pyytää ystäviäsi miettimään lähtöä. Ystäväsi eivät pahastu, jos ilta on sujunut hyvin tähän asti.

Lähde: The Guardian

Kilpailut

Uusimmat