Tunnista narsisti: 16 paljastavaa kohtaa

05.02.2014 19:45 - Heli Thoren

Mietitkö, onko läheiselläsi tai työtoverillasi narsistinen persoonallisuushäiriö? 16 kohdan avulla voit päästä tilanteesta paremmin selville.

Hyvin monessa meissä on narsistisia piirteitä. Narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivän henkilön erottaa kuitenkin yhtenevistä piirteistä, joita on enemmän kuin muutama. Jos epäilet, että kollegasi, rakkaasi tai ystäväsi on narsisti, lue, löytyvätkö hänen selkeät luonteenpiirteensä tai käyttäytymismallinsa seuraavasta listasta:

Hyvä ensivaikutelma

Narsistit osaavat tehdä hyvän ensivaikutelman. He saattavat olla hyvinkin valloittavia alkuun ja tietävät, miten hurmata. Loppujen lopuksi heidän todellinen luonteensa paljastuu heidän rinnallaan eläessä. Kun hyvä vaikutelma on tehty, alkavat kulissit pikkuhiljaa kaatua.

Ei aina äänekkäitä

Monesti ajatellaan, että narsistit haluavat herättää mahdollisimman paljon huomiota. Näin ei kuitenkaan aina välttämättä ole. Joskus narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivät saattavat olla jopa ujoja ja hiljaisia ja muut persoonallisuushäiriöön viittaavat piirteet tulevat esiin kahdenkesken.

He ovat usein esimiehiä työyhteisössä

Narsistit löytyvät työyhteisössä yllättävän usein vallan kahvasta. He haluavat valtaa ja hallita, näin esimiehen paikat kiinnostavat heitä erityisesti. Sanonta: valtaa ei pitäisi antaa heille, jotka sitä haluavat, pitää narsistienkin kohdalla täysin paikkansa.

He kääntävät puheen itseensä

Tavalla tai toisella narsisti onnistuu aina kääntämään puheen itseensä. Oli aihe sitten mikä tahansa.

Sankari tai uhri

Narsistit kertovat mielellään tarinoita omasta elämästään, jossa he ovat sankarin roolissa. Harvoin mikään on myöskään heidän omaa syytään, vaan jos jotain kurjaa tapahtuu, he ovat aina uhrin roolissa. Vaikka narsisti olisi aiheuttanut ikävän välikohtauksen itse, he onnistuvat vierittämään syyn jonkun muun niskoille - ainakin omassa päässään. He eivät ota vastuuta teoistaan, jos niillä on negatiiviset seuraukset.

He shoppailevat mielellään

Tutkimusten mukaan monet narsistit ostavat mielellään asioita. Vaatteiden ja asusteiden ostaminen kiillottaa heidän omaa kuvaansa. Shoppailuhalu ei luonnollisesti ole merkki narsismista, mutta narsisteilla ostamisen on todettu olevan usein mieluinen toimi.

Ulkonäkö on heille tärkeää

Narsistit pitävät huolta ulkonäöstään ja heille hyvältä näyttäminen on erityisen tärkeää. He haluavat antaa hyvän kuvan itsestään. He treenaavatkin usein paljon ja pitävät muutenkin ulkonäöstään erityisen hyvää huolta.

Facebook paljastaa

Naamakirjassa heillä on usein paljon ystäviä, mutta ei yhtään epäonnistunutta kuvaa heistä itsestään.

He eivät kestä kritiikkiä

Vaikka kritiikin saaminen on tuskin kenellekään mieluisaa, narsistit ovat kritiikille erityisen herkkiä.

Tekosyy on narsistin paras kaveri

Narsistit onnistuvat pääsemään pälkähästä tai velvollisuuksien hoitamisesta tavalla tai toisella. Tekosyyt ovat heidän parhaita ystäviään.

He jättävät pieniä tulipaloja taakseen

Monesti sillat sortuvat narsistien takana - alalla kuin alalla. He sotkevat välinsä kollegoihin tai pettävät puolisoaan ja siirtyvät seuraavaan uhriin kyyneliä vuodattamatta.

Kaikkien asioiden tulee pyöriä heidän ympärillään

Monet hiljaiset ja ujot narsistit eivät välttämättä pidä meteliä itsestään. He saattavat kuitenkin kasvataa vihaa tai kaikessa hiljaisuudessa loukkaantua, jos heitä ei huomioida heidän mielestään tarpeeksi tai oikealla tavalla.

Narsistit eivät tunnista ongelmaansa

Monet narsistit eivät ymmärrä ollenkaan oma persoonallisuushäiriötään. He saattavat esimerkiksi eron hetkellä ihmetellä, että miksi heidän jätetään, vaikka he ovat niin mahtavia ja valloittavia persoonallisuuksia.

Kehut pitävät hyvällä tuulella

Monet narsistien kanssa elävät kertovat, että kehujen avulla narsistien kanssa tulee toimeen ja välttää konfliktit. Jos he tulevat pahalle tuulelle tai hermostuvat, kehuilla tilannetta voi silotella. Kehumalla heidän kanssaan ei myöskään niin helposti ajaudu riita- tai konfliktitilanteisiin.

Hyvä itsetunto

Monesti sanotaan, että narsistit kärsisivät huonosta itsetunnosta. Näin ei persoonallisuushäiriötä tutkivan psykologin mukaan kuitenkaan ole. Päinvastoin, narsisteilla on usein todella hyvä itsetunto.

Miehillä yleisempää

Tutkimusten mukaan persoonallisuushäiriö on yleisempi miehillä kuin naisilla.

Piirteet keräsi yhteen Jean Twenge, professori San Diego State Universityn psykologian laitokselta.

Lähde: Huffingtonpost.com

Suosittelemme

Uusimmat