Kun tahdot intohimoista seksiä: 5 esileikkiä, jotka johtavat takuuvarmasti petipainiin

16.10.2014 19:15 - Senni Loikala

Antaudu tuhmien esileikkien vietäväksi, jos tahdot saada kumppanisi pois tolaltaan ja harrastamaan seksiä kanssasi.  

Suutele

Myös miehet syttyvät pitkistä suuteloista, etenkin, jos repertuaariin kuuluu muutakin kuin pelkkää nuolemista. Anna suudelmia myös hänen niskalleen ja kuiskaa jotakin mukavaa ennen kuin otat suullasi käsittelyyn hänen korvansa.

Mies syttyy, kun suutelet häntä hitaasti ja tunteella, ja osoitat tahtovasi illan jatkuvan kuumissa merkeissä. Tunnustele miehen penistä housujen läpi, äläkä pidä kiirettä siirtää kättäsi muualle.

Pyri synnyttämään välillenne samanlainen jännite kuin silloin, jolloin ette vielä olleet koskaan harrastaneet seksiä. Odottava jännitys on parasta esileikkiä.

Masturboi

Miehistä on kiihottavaa nähdä, kun nainen tyydyttää itseään. Monesti heittäytyminen oman mukavuusalueen ulkopuolelle kannattaa, joten ujostelun takia ei kannata jättää kuumaa esileikkiä välistä.

Kun hierot klitoristasi, voit keskittyä vain itseesi ja olla katsomatta mieheen. Toisaalta hänestä on kuumaa sekin, jos katsot samalla suoraan silmiin. Jos sinulta löytyy seksileluja, ei niitä välttämättä kannata jättää sivuun.

Puhu tuhmia

Makuuhuoneessa saa puhua tuhmia ja se sytyttää myös miehet. Kun suutelet kumppaniasi, kuiskaa miten paljon tahdot seksiä hänen kanssaan tai mitä aiot tehdä hänelle pian. 

Jos omiin fantasioihisi kuuluu dominoiva tai alistuva rooli seksissä, ei ajatuksiaan kannata peitellä. Mies syttyy, kun teet asioita, jotka kumpuavat sisältäsi ja olet aito. Tuhmien puhuminen saa hänet himoitsemaan sinua.

Toteuta fantasiat

Ota selvää, millaisia seksifantasioita miehellä on. Jos hän unelmoi strippausesityksestä ja tahdot tehdä hänen salaisista päiväunistaan totta, ryhdy toimiin. Strippaa hänelle ja kun vaatteet ovat pois, voit tyydyttää itseäsi hänen edessään.

Jos miehen fantasiat tuntuvat oudoilta, kannattaa miettiä mihin itse on valmis. Toisaalta monesti kokemuksesta voi tulla äärimmäisen kutkuttava juuri sen takia, ettet muuten tulisi tehneeksi vastaavanlaisia tekoja.

Kiusoittele

Anna miehelle pala kakkua kerrallaan niin, että hän himoitsee aina vain lisää. Hiero hänen penistään käsipelillä ja lopeta jonkin ajan kuluttua. Mies voi ottaa hetkeksi ohjat käsiinsä ennen kuin siirryt antamaan hänelle suuseksiä muutaman minuutin ajaksi. Sen jälkeen voit siirtyä suutelemaan häntä suoraan suulle.

Itse aktia ei kannata pitkittää liikaa, jotta mies ei menetä mielenkiintoaan ja erektio pääsee laskemaan. Kun vaikuttaa siltä, ettei mies enää kestä kiusoittelua pääsemättä sisällesi, on aika aloittaa intohimoinen yhdyntä. 

Lue myös: Kumpi saa enemmän seksiä: sinkkuäiti vai sinkkunainen? Tutkimus selvitti

Lähde: Ask Dan And Jennifer

Kilpailut

Uusimmat