Kuva: Fotolia

Haaveiletteko lapsista? Kysykää ensin 10 paljastavaa kysymystä

16.11.2015 15:45 - Reija Saarinen

Vaikka lapsellinen arki suloista onkin, kannattaa omaa valmiuttaan kartoittaa ennen suurta päätöstä.

Lapsien hankkiminen muuttaa parisuhdetta vääjäämättä. Vaikka muksut tuovatkin elämään paljon iloa, myös vastuu kasvaa ja yhteinen aika vähenee. Kysykää toisiltanne seuraavat kysymykset siinä kohtaa, kun alatte haaveilemaan perheenperustamisesta:

1. Nautitko lasten kanssa olemisesta?

Viettäkää aikaa lasten kanssa ja totutelkaa ajatukseen siitä, että kohta teitäkin voi olla enemmän kuin kaksi. Selvittäkää tällä tavoin se, oletteko todella valmiita perheen perustamiseen.

2. Miten haluan kasvattaa lapseni?

Puhukaa lapsista ja siitä, millaisia vanhempia te haluatte lapsillenne olla. Näin näette, oletteko samoilla linjoilla kasvatuksellisten seikkojen suhteen.

3. Joustaako taloutemme tulevien menojen kanssa?

Pohtikaa sitä, että oletteko rahallisesti valmiita perheen perustamiseen. Se tuo mukanaan paljon uusia hankintoja, kuten jossakin kohtaa suuremman asunnon, suuremman auton sekä erilaisia vauvatarpeita.

4. Miten jaamme kotityöt ja järjestämme muun arjen?

Suunnitelkaa elämäänne hieman pidemmälle. Miettikää miten toimitte sitten, kun perhe on suurempi. Miten jaatte tehtäviä perheen kesken ja miten mahdollistatte toisillenne vapaa-aikaa.

5. Miltä äitinä ja isänä olo tuntuu ystävistämme?

Jutelkaa muiden vanhempien kanssa ja antakaa heidän antaa neuvoja ja vinkkejä. Näin olette heti valmiimpia suureen elämänmuutokseen.

6. Olemmeko nauttineet kaksin tarpeeksi?

Eläkää myös hetki ihan kahdestaan. Nauttikaa siitä ja valmistautukaa siihen, että joskus teitä onkin enemmän.

7. Onko maailmassa vielä paikkoja, jonne haluaisimme kaksin matkustaa?

Matkustelkaa ja nähkää uusia paikkoja, kun teillä on vielä siihen mahdollisuus. Lasten kanssa kaikki vaatii kuitenkin huomattavasti enemmän suunnitelmallisuutta.

8. Olemmeko muistaneet pitää hauskaa?

Hassutelkaa ja antakaa itsellenne lupa tehdä aina välillä jotain hauskaa. Nämä asiat saattavat jäädä vähemmälle sitten, kun perheeseen saapuu pieniä ihmisiä.

9. Milloin viimeksi teimme jotakin yllättävää yhdessä?

Olkaa spontaaneja ja kokeilkaa jotain uusia juttuja hetken mielijohteesta.

10. Mlloin viimeksi harrastimme villiä seksiä?

Nauttikaa romantiikasta ja seksistä. Hellikää toisianne aina kun vain mahdollista. Pitäkää myös huoli siitä, että teette niin myös sitten, kun perheeseen tulee uusi pienokainen.


Lue myös: "Miksi nurkassa seisoo kuollut mies?" - pelottavimmat asiat, joita lapset ovat sanoneet

Lähde: Lovepanky

Kilpailut

Uusimmat