Kuva: Fotolia

Tamperelainen opiskelija sai paniikkikohtauksen yöbussissa - miten reagoivat matkustajat?

28.03.2016 16:09 - Senni Loikala

Lukiota käyvä Ella Rantanen oli matkalla kotiin perjantain ja lauantain vastaisena yönä. Paniikkikohtauksen saanut Rantanen joutui huomaamaan, ettei apua aina saa pyytämällä.

Tampereella asuvan lukiolaisen Ella Rantasen pitkäperjantai sai ikävän päätöksen. Rantanen oli ollut viettämässä iltaa ystäviensä kanssa ja hän hyppäsi bussiin yhdeltä yöllä päästäkseen kotiin. Tavallisesti Rantanen käyttää julkista liikennettä mahdollisimman vähän voimakkaiden paniikki- ja ahdistuskohtausten takia.

- Minulla on vaikea paniikki- ja ahdistuneisuushäiriö, eikä julkinen liikenne ole muutenkaan minun juttuni. En olisi valinnut yöbussia, ellei olisi ollut pakko, Rantanen kertoo.

Koskipuiston kohdalla kyytiin nousi kaksi tummaihoista nuorta miestä, joilla ei ollut rahaa maksaa bussilippua. Nuoret yrittivät neuvotella ilmaisesta matkasta kuljettajan kanssa, minkä takia linja-auto seisoi paikoillaan useita minuutteja. Rantasen mukaan osa matkustajista alkoi huudella nuorukaisille solvauksia.

- Nuoret alkoivat saada heti todella rasistista huutelua, että ”lakupekat menkää muualle, Suomessa ei hyysätä tuollaisia ja meidän verorahoilla tuollaiset eivät pääse ilmaiseksi bussiin”, Rantanen tuumaa.

Paniikkikohtaus yöbussissa

Lopulta linja-auto jatkoi matkaa ilman veloituksetta kyytiin pyrkineitä nuoria. Väsymys ja ahdistava tilanne julkisessa liikennevälineessä olivat kuitenkin laukaisseet Rantasella voimakkaan kohtauksen.

- Sain ahdistus- ja paniikkikohtauksen, kun bussi oli myöhässä, olin todella väsynyt ja olisin tahtonut vaan nopeasti kotiin. Minua alkoi itkettää, mikä yhdistettiin automaattisesti siihen, että olisin halunnut nuorien pääsevän ilmaiseksi bussiin, Rantanen kertoo.

Rantanen oikaisi matkustajille, ettei hänen olotilansa liittynyt äskeiseen tilanteeseen. Hän kertoi paniikkihäiriöstä, ja että hänellä sairauskohtaus päällä. Rantanen pyysi, että voisiko joku auttaa ja tulla istumaan hänen viereensä. Joukko matkustajia alkoi auttamisen sijaan solvata Rantasta.

- Ihmiset alkoivat huutelemaan takaani. Joku kysyi, että pitäisikö bussin ajaa suoraan Pitkäniemeen, mielenterveydelliseen sairaalaan Nokialla, ja että kannattaisiko minun pitää nitroja mukana. Joku sanoi, että ulkona on happea, jos se meinaa loppua, ja että jää nyt pois bussista vinkumasta saatanan suvakki, Rantanen sanoo.

Haukkuminen jatkui

Lopulta Rantasen luokse tuli nuori pariskunta ja nainen istui hänen viereensä. Hän rauhoitteli Rantasta ja tiedusteli, miten hän yleensä toimii kohtauksen iskiessä. Naisen läsnäolo onnistui saamaan Rantasen olon tyynemmäksi. Osa matkustajista jatkoi silti Rantasen pilkkaamista.

- Minusta oli todella järkyttävää sekin, että vaikka nainen oli vieressäni, niin huutelut eivät siltikään loppuneet.

Pariskunta tarjoutui saattamaan Rantasen kotiin, mutta tämä kertoi pärjäävänsä omin neuvoin. Jälkeenpäin Rantanen on kiitollinen, että kaikista matkustajista edes yksi pariskunta tuli auttamaan häntä.

- Ei minulle jäänyt traumoja, mikä olisi ollut aika todennäköistä. Kiitos siitä kuuluu sille nuorelle pariskunnalle, joka tuli auttamaan minua, Rantanen kertoo.

- Minulle jäi tapahtuneesta vain pyhä epäymmärrys ja suuttumus siitä, että kuka voi olla niin välinpitämätön ja vihan sokaisema, ettei siinä kohtaa auta, kun joku pyytää apua, hän jatkaa.

Kokemus puhututtaa ihmisiä

Rantanen kertoo monien luulleen, että hän olisi tahtonut nuorten pääsevän ilmaiseksi linja-auton kyytiin. Hän painottaa, ettei kukaan voi matkustaa bussilla ilmaiseksi.

- En ole sitä mieltä missään kohtaa ollutkaan, että pojat olisi pitänyt päästää ilmaiseksi bussiin. Enkä ole siihen ottanut sen enempää kantaa, koska en ole oikea henkilö puhumaan maahanmuuttopolitiikasta.

- Joku bussissa huusi, että Suomessa autetaan suomalaisia. Ei minua siltikään autettu, koska minua pidettiin suvakkina.

Seuraavana päivänä Rantanen kirjoitti tapahtuneesta päivityksen Facebookiin, missä sitä on jaettu jo reilusti yli 9000 kertaa.

- Halusin kertoa kokemuksestani niille, joiden sisällä on silmitön viha, ja niille ihmisille, jotka painivat samanlaisten ongelmien kanssa, kuin minä itse. Maailmassa voi olla vaikka kuinka monta idioottia, mutta aina on joku, joka auttaa.

Katso alta Rantasen nettihitiksi noussut päivitys.

Lue myös: Persunuorten #tyttö_poika-kampanja kuohuttaa: "Altistaa jopa väkivallalle"

Kilpailut

Uusimmat