Twitter otti ohjat käsiin: Huono käytös voi johtaa 12 tunnin "jäähyyn"

17.02.2017 14:45 - Teknavi / Pauli Reinikainen

Muun muassa tiettyjen avainsanojen perusteella voi saada jäähyn.

Twitter yrittää hallita käyttäjiensä toimia ottamalla käyttöön 12 tunnin mittaisen "jäähyn", jonka aikana kyseiselle käyttäjätilille ei voi lähettää uusia twiittejä.

Suosittu sosiaalisen media palvelu on huomannut, että osa käyttäjistä ei kunnioita yleisesti tunnustettuja pelisääntöjä vaan twiittaa sopimattomasti ja toisia halventavasti. Ongelmana on myös jatkuva twiittien pommittaminen samoille käyttäjätileille.

12 tunnin pituinen rangaistus on ollut käytössä noin viikon. Jäähyn aikana muut käyttäjät näkevät hyllytetyn käyttäjän tilin, mutta tilin haltija ei voi twiitata mitään. Kun 12 tuntia on kulunut, tili on käytettävissä normaalisti.

Joissakin tapauksissa Twitter saattaa vaatia käyttäjää poistamaan yksittäisiä twiittejä.

Jäähylle joutuvat käyttäjät paljastetaan muun muassa käytettyjen avainsanojen perusteella, mutta myös epäilyttävän käytöksen perusteella. Sellaista voi olla jatkuva ilkeämielinen tai loukkaava twiittailu tileille, jotka eivät seuraa kyseistä käyttäjää.

Lue myös: Twitteriin jaetusta tennarikuvasta hetkessä hitti - syy huvittaa

Yhteistyössä Teknavi

Kilpailut

Uusimmat