Kuva: Fotolia

Miksi nenämme vuotaa kun itkemme? Asiantuntija kertoo

18.08.2016 22:15 - Emma Ylistalo

Valitettavasti nenän vuotaminen itkiessämme on väistämätöntä, vaikka joskus toivoisimmekin toisin.

Aiheutti kyyneleet sitten ilo, suru tai kipu, on väistämätöntä, että myös nenäsi alkaa vuotaa kun itket. Meistä luultavasti jokainen on ollut siinä tilanteessa ja vaikka toisinaan kuinka haluaisi, tälle ei ole mitään tehtävissä. Syy nenän vuotamiseen on kuitenkin aivan looginen.

Kun alat niiskuttaa itkiessäsi, se johtuu siitä, että kyyneleesi valuvat silmistäsi alas ja sekoittuvat nenän sisällä rään kanssa, jonka jälkeen tämä tulee ulos sieraimistasi.

- Nenässäsi ei muodostu mitään ylimääräistä limaa, ne ovat vain kyyneleitä, jotka sekoittuvat siellä olevan rään kanssa, selventää tohtori Erich Voigt.

Itse asiassa silmiämme suojaavat koko päivän ajan virtaavat kyyneleet, mutta niiden määrä on niin vähäinen, ettemme kiinnitä siihen huomiota. Kun taas itkemme, kyynelmäärä on huomattavasti suurempi ja näin myös enemmän nestettä kulkee nenän läpi.

- Niiskutamme estääksemme räkää valumasta, mutta oikeastaan tämä ainoastaan vetää sen takaisin kurkkuun ja näin nielemme sen, Voigt muistuttaa.

Jos joskus räkämme on oudon väristä, sillekin voi löytyä aivan luonnollinen selitys. Jos nimittäin käytät meikkiä, myös se voi myös kulkeutua kyynelten mukana nenään ja näin tehdä räästä eri väristä.

Lähde: Self

Lue myös: Miksi toisen sheiveriä ei tulisi ikinä lainata?

Kilpailut

Uusimmat