Kuva: AllOverPress

Kokeile luonnon omaa liukastetta: Kookosöljy voi olla kuivan seksielämän pelastus

02.01.2018 22:15 - Senja Rapila

Kookosöljyn käyttämisellä liukasteena on kuitenkin omat riskinsä.

Pop Sugar -julkaisu uutisoi, että kehuttu kookosöljy käy myös paljon muuhunkin kun pelkästään ruuanlaittoon ja terveyshoitoihin. Kerrotaan, että kookosöljystä voi olla paljon apua myös makuuhuoneen puolella.

Kookosöljystä saa apua muun muassa rankan seksisession jättämiin hankausjälkiin tai haavaumiin emättimessä, jotka voivat tehdä virtsaamisesta kivuliasta. Kipua voi helpottaa laittamalla teelusikallisen kookosöljyä sormille ja hiero sitä kuiviin ja kipeisiin kohtiin emättimessä. Pop Sugar -sivuston asiantuntija vinkkaa, että hoito kannattaa toistaa monta kertaa päivässä, kunnes kipu helpottaa.

Kookosöljy käy myös oivasti liukasteena ja hierontaöljynä. Se ei ole liian tahmaista tai limaista, ja on kaiken lisäksi luonnonmukaista. Kookosöljyä ei kuitenkaan tule käyttää lateksikondomien kanssa, koska se voi heikentää lateksia ja aiheuttaa kondomin rikkoutumisen.

Riskit

Pop Sugar -sivustolla kerrotaan, että kookosöljyn käyttämisellä liukasteena on omat riskinsä. Se voi muun muassa altistaa jotkut naiset helpommmin vaginaalisille tulehduksille, jonka vuoksi naisten, joilla on herkkä vagina, ei ehkä tulisi kokeilla kookosöljyä liukasteena.

Gynekologi Sherry Ross on kuitenkin todennut tämän olevan enemmän teoreettinen huoli, sillä hän ei ole nähnyt ollenkaan potilaita, jotka olisivat kärsineet kookosöljyn aiheuttamista ikävistä sivuvaikutuksista.

Jos haluat kokeilla kookosöljyä vällyjen välissä, kokeile pientä määrää ensin. Huolehdi myös hyvästä hygeniasta kokeilun lomassa.

Vaikka kookosöljyn sanotaankin olevan hyväksi vaginalle, ovat asiantuntijat lytänneet sen terveysvaikutukset ruokailussa. Yhdysvaltojen johtavat sydänterveysviranomaiset ovat julkaisseet raportin, jonka mukaan kookosöljy olisi vaarallisempaa kuin esimerkiksi voi ja paistinrasva. Voit lukea lisää aiheesta täältä.

Lähde: Pop Sugar

Lue myös: Luonnollista helpotusta hiljaiseen tulehdukseen - tee helppoja muutoksia ruokavalioosi

Kilpailut

Uusimmat