Kuva: Fotolia

Alkoholi linkittyy vahvemmin syöpään kuin tiesimmekään - uusi tutkimus paljastaa

04.01.2018 12:15 - Katariina Auvinen

Alkoholijuomat vahingoittavat peruuttamattomasti kantasolujamme.

Uusi tutkimus on selvittänyt huolestuttavan faktan alkoholijuomien takaa. Asiasta uutisoi Metro-julkaisu. Olut, viini tai muut alkoholipitoiset juomat linkittyvät vahvemmin syöpään kuin tutkijat ovat arvanneetkaan. 

Tutkijat saivat selville, että alkoholi aiheuttaa peruuttamattomia tuhoja soluillemme ja DNA:lle. Syöpä kehittyy, kun solun kasvu- ja jakautumiskykyä säätelevissä geeneissä tapahtuu joukko mutaatioita. Tämän tuloksen koetaan olevan vahvimpia todisteita siitä, että alkoholi on linkittyneenä vahvasti erityisesti suu- ja kurkkusyövän kehittymiseen. 

- Se, kuinka paljon alkoholi vahingoittaa meitä, on vielä kiistanalainen, kertoo Ketan Patel, joka johti työskentelyä MRC molekyylibiologian laboratoriossa Cambridgessa. 

Tutkijat saivat selville, että yksi alkoholiannos päivittäin lisää syövän riskiä merkittävästi. 

Alkoholi sisältää asetaldehydiä, jonka on selvitetty aiemmissa tutkimuksissa vahingoittavan solujen DNA:ta. Kansainvälinen syövän tutkimusyksikkö on linkittänyt asetaldehydin ensimmäiseen vaarallisuusluokkaan, johon kuuluvat myös asbesti, radon ja bentseeni. 

Lue myös: Alkoholiongelma voi kehittyä salakavalasti - tarkkaile muutamia merkkejä itsessäsi

Lähde: Metro 

Kilpailut

Uusimmat