Kuva: Shutterstock

Ravitsemusterapeutit muistuttavat: 5 ruokamyyttiä, joihin tulisi lakata jo uskomasta

26.11.2018 18:45 - Emmi Moilanen

Tulisi muistaa, että jatkuva laihdutuskuurilla olemine tekee usein enemmän hallaa kuin hyötyä hyvinvoinnille.

Ruokavalio on yksi tärkeimmistä peruspilareista, joka kannattelee niin henkistä kuin fyysistäkin hyvinvointiamme. Terveelliseen ruokavalioon liittyy kuitenkin yhä pinttyneitä uskomuksia, jotka tekevät enemmän hallaa kuin hyötyä terveydellemme. Pure Wow -sivusto haastatteli ravitsemusterapeutteja, jotka listasivat ne myytit, joihin uskomiseen tulisi vihdoin lopettaa.

Ethän sorru enää näihin?

1. Välttelet rasvoja hinnalla millä hyvänsä

- Useat asiakkaamme ovat huolissaan siitä, että kaikki rasva on epäterveellistä ja sitä tulisi tiukasti vältellä. Tulisi kuitenkin muistaa, että esimerkiksi manteleiden ja avokadojen sisältämät hyvät rasvat hellivät terveyttä, muistuttavat yhteisen yrityksen omistavat ravitsemusterapeutit Jessica Jones ja Wendy Lopez.

2. Kieltäydyt syömästä tiettyjä ruokia, koska ne ovat ”kiellettyjä ja pahasta”

- Tiukka kieltäytyminen ei auta saavuttamaan tavoitteita pitkällä tähtäimellä. Lähes kaikkea voi nauttia kohtuudella, jos sinulla ei ole allergioita tai muita yliherkkyyksiä, toteaa ravitsemusterapeutti ja personal trainer Ashley Walter.

3. Olet jatkuvasti dieetillä

- Laihdutuskuuri ei ole elämäntapa. Dieetti on yhdistelmä asioita, joita syöt. Pyri kohti terveellisempiä valintoja ruokavaliossasi, huomauttaa ravintovalmentaja ja personal trainer Bryan Baia.

4. Välttelet kaikkia hiilihydraatteja

- Hiilihydraatit ovat saaneet ehkä vähän huonon maineen, mutta niillä on myös useita erilaisia hyötyjä. Ihmisten tulisi erottaa hyvät ja huonot hiilarit toisistaan, sillä hiilihydraatit voivat edistää myös painosi putoamista, Walter kertoo.

5. Et kiinnitä huomiota annoskokoihin

- Ihmiset rakastavat luokitella ruuat ”hyviin ja pahoihin,” mutta unohtavat usein sen, että jopa terveellinen ruoka voi suurissa määrin johtaa painon nousuun. Avokadot, pähkinät, oliiviöljy ja juusto ovat maistuvia ruoka-aineita, mutta niiden maltilliseen saantiin tulisi kiinnittää huomiota painoa pudottaessa, ravitsemuksen asiantuntija Monica Auslander Moreno muistuttaa.

Lue myös: Tankkaa c-vitamiinia flunssakautena - 9 ruoka-ainetta, joissa sitä on enemmän kuin appelsiineissa

Lue myös: Ruoka-aineet, joita et ole välttämättä keksinyt pakastaa - lue lista

Lue myös: Haaveiletko pitkistä ja vahvoista kynsistä? Ruuat, joiden syömistä kannattaa lisätä

Lähde: Pure Wow

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat