Kuva: Shutterstock

Kolmen liikkeen treeni muokkaa koko vartaloasi - vie aikaa vain 20 minuuttia

06.01.2019 12:15 - Emmi Moilanen

Voit ottaa avuksesi pienen pyyhkeen tai villasukat, jolloin saat treenistä enemmän tehoja irti.

Popsugar-sivusto uutisoi tehokkaasta, koko vartaloa muokkaavasta treenistä, joka sisältää vain kolme liikettä. Kolmen liikkeen treeni vie aikaasi myös vain kaksikymmentä minuuttia.

Varmista, että ennen liikuntasuoritusta olet lämmitellyt riittävästi. Toista alla olevia liikkeitä kolmen tai neljän kierroksen verran. Älä pidä taukoa vaihtaessasi liikettä, vaan lepää jokaisen kierroksen välissä 90 sekunnin ajan.

Katso ohjeet yksinkertaiseen ja nopeaan treeniin alta.

Tarvitset:

Halutessasi villasukat tai esimerkiksi pienen pyyhkeen.

Ohjeet:

Sivukyykky: 12 toistoa kummallekin jalalle

(kuva: Shutterstock)

Aseta pyyhe loittonevan jalan alle. Kangas takaa sen, että jalka liukuu sivulle vaivatta ja saat liikkeestä yhä enemmän tehoja irti.

Aktivoi vatsalihaksesi: 10 toistoa

(kuva: Shutterstock)

Asetu lankkuasentoon ja laita kämmenet tukevasti lattiaan. Varmista myös, että kangas on paikoillaan päkiöidesi alla. Tämän jälkeen aktivoi vatsalihaksesi ja tuo molemmat jalat vartalosi alle niin, että polvesi ovat koukussa ja kohti kyynärpäitä. Tämän jälkeen suorista vartalosi niin, että palaat jälleen aloitusasentoon.

Tämän jälkeen liu’uta jalat suorana lähemmäs käsiäsi niin, että peppusi osoittaa kohti kattoa. Tämän jälkeen palaa aloitusasentoon ja aloita seuraava toisto. Toista kokonaisuus kymmenen kertaa.

Yhden käden punnerrus: 10 toistoa kummallekin kädelle

(kuva: Shutterstock)

Aloita punnerrusasennosta. Liu’uta toinen kätesi eteen, toisen käden joustaessa normaalisti. Palaa aloitusasentoon. Tee molemmille käsille kymmenen toistoa. Jos haluat keventää liikettä, voit tehdä toistot myös naistenpunnerruksina.

Pääset katsomaan liikkeiden kuvaohjeet täältä.

Lue myös: Treenaa peppua kuten Jennifer Lopez - katso personal trainerin helpot ohjeet

Lue myös: Eikö juoksulenkki huvita? 4 hyvää syytä vaihtaa treeni kävelyyn

Lue myös: 5 oikeasti hyvää tekosyytä jättää urheilutreeni välistä

Lähde: Popsugar

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran 06.01.2019.

Kilpailut

Uusimmat