Kuva: Shutterstock

Ihminen syö vuosittain kahdeksan hämähäkkiä nukkuessaan - 5 unimyyttiä, jotka eivät pidä paikkansa

14.10.2019 17:15 - Milena Raappana

Nukkumiseen ja uneen liittyy edelleen harhaluuloja.

Uneen liittyy yllättävän monia myyttejä, jotka saattavat tehdä hallaa hyville yöunille. Uutisoimme aikaisemmin seitsemästä tavasta, jotka parantavat merkittävästi unenlaatua

Yhdyvaltalaiset Mattress Advisor ja OnePoll tutkivat 2000 amerikkalaisten unitietämystä. Kävi ilmi, että nukkumiseen ja uneen liittyvät myytit pitävät edelleen sitkeästi pintansa. Lukemalla alta yleisimmät unimyytit, pääset eroon harhaluuloista ja ehkä jopa nukut seuraavan yön sikeämmin. 

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän tarvitsee unta

29 prosenttia vastaajista uskoi, että iän karttuessa unta ei tarvitse yhtä paljon kuin nuorena. Tutkimuksissa vanhempia ihmisiä pyydettiin nukkumaan niin pitkään kuin heitä nukutti. Tulokset osoittivat, että keskimäärin he nukkuivat vähemmän kuin nuoremmat henkilöt. 

Johtopäätös, että harmaiden hiusten lisääntyessä nukkumisen tarve laskisi, ei ole kuitenkaan niin yksioikoinen, sillä unen tarve vaihtelee ihmisten välillä. Fakta on kuitenkin se, että unenpuute näkyy myös eläkeikäisen terveydessä. 

Jotkut ihmiset eivät näe unia lainkaan

Tutkimukseen osallistuneista 25 prosenttia uskoi, että jotkut ihmiset eivät nauti ollenkaan unien villistä maailmasta. Tämä uskomus kuitenkin todennäköisesti johtuu siitä, että osa ihmisistä ei muista näkemiään unia. 

Useat tutkimukset osoittavat, että kaikki ihmiset näkevät unia REM-unen (Rappid Eye Movement) vaiheessa. Toisessa tutkimuksessa syvennyttiin behavioraaliseen REM-unioireyhtymään, jossa ihmiset liikkuvat ja puhuvat unissaan. Tarkkailemalla nukkujien puheita, kasvojen eleitä ja käytöstä tutkijat totesivat, että unien tuottaminen on universaalia, mutta niiden muistaminen vaihtelee. 

Toisin sanoen, kaikki ihmiset näkevät unia, mutta kaikki eivät muista niitä aamun sarastaessa.

Nukahtaminen hiukset märkinä, voi aiheuttaa flunssan

Nukkumaan meneminen hiukset märkinä voi aiheuttaa kostean tyynyliinan ja pörröisen kuontalon, mutta flunssan kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Syksyinen tauti nimittäin on virusperäinen, joten olivat hiukset sitten litimärät tai kuivat korput, sairastuminen ei ole niistä kiinni. 

Ihminen nielee vuosittain kahdeksan hämähäkkiä nukkuessaan

20 prosenttia tutkittavista henkilöistä uskoi, että hämähäkit odottavat hiljaa ihmisen nukahtamista ennen kuin päättävät ryömiä suuhun tekemään itselleen pesää. Sanomattakin selvää, ettei tämä pidä paikkaansa. 

Metro.co.uk-julkaisun mukaan ihmisen hengitys ja sydämen syke luovat värähtelyä, joka varoittaa hämähäkkejä vaarasta (ainakin tavallisia Suomessa esiintyviä lukkeja ja muita kahdeksanjalkaisia otuksia). 

- Suurin osa saalistajista ei käy isompiensa päälle, koska luultavasti lopputulos ei ole kovin hyvä. Hämähäkit ovat erittäin herkkiä värähtelylle ja kuumuudelle, joten ne todella epätodennäköisesti lähestyisivät tiedottomassa tilassa olevaa ihmistä. Ne eivät ole meistä kovinkaan kiinnostuneita, kertoi hämähäkkeihin perehtynyt Dave Clarke BBC:lle. 

Jos untasi tarkkailevat hämähäkit edelleen tuntuvat pelottavalta ajatukselta, kannattaa miettiä, miten oikeastaan kukaan voisi koskaan raportoida nieleensä hämähäkin unissaan. Lisäksi todennäköisesti hämähäkki kiipeäisi suuhun kasvoja pitkin herättäen nukkuvan ihmisen eikä laskeutuisi katonrajasta suoraan aukiolevaan monttuun. 

Aivot ovat nukkuessa epäaktiivisessa tilassa

Unissakävelijät voivat todistaa, ettei tämä pidä paikkansa. Aivot ovat itseasiassa todella aktiivisina nukkumisen aikana. Ne esimerkiksi kirjaavat päivän aikana tapahtuneita muistoja, puhdistavat myrkkyjä ja siirtävät muita tärkeämpiä lyhytaikaisessa muistissa olevia muistijälkiä pitkäkestoiseen muistiin.

Lue myös: Ajettiinko sinua takaa unessa? Yleisimpien unien piiloviestit selvitettiin

Lue myös: Eikö uni tule? 12 keinoa nukahtaa nopeammin

Lue myös: Onko kesken yöunien heräily haitaksi? Asiantuntija vastaa

Lähde: Metro.co.uk

Kilpailut

Uusimmat