Ajettiinko sinua takaa unessa? Yleisimpien unien piiloviestit selvitettiin

11.11.2014 14:17 - Senni Loikala

Jos olet nähnyt yöseikkailuja pettävästä kumppanista, takaa-ajosta, korkealta putoamisesta tai oleskelusta tuntemattomassa talossa, saattaa sinua kiinnostaa unien mahdolliset piiloviestit sinulle.

Terapeutti ja unien asiantuntija Delphi Ellis avaa muutamia tapoja tulkita neljää yleistä unta. Oletko sinä nähnyt jotakin alla olevista unista?

Rakkaasi pettää sinua

Ironista kyllä, monesti pettämisunia nähdään silloin, kun suhteessa menee hyvin. Ellisin mukaan uneen saattaa vaikuttaa pelko, että kumppanisi saattaa pettää sinua. On hyvä muistaa, ettei uni välttämättä liity tosielämään: sen ei tarvitse olla merkki uskottomasta vastapuoliskosta.

Onko sinua petetty aiemmin? Jos näin on, saattaa se olla syynä, miksi näet kyseistä unta. Tällöin pelkäät alitajuisesti, että sama ikävä kokemus käy uudelleen nykyisessä parisuhteessasi.

Ellis suosittelee kertomaan unesta kumppanilleen ja puhumaan tämän kanssa uskollisuudesta. Jos teillä menee hyvin, ei pettämisunista kannata huolestua.

Sinua jahdataan

Lähes kaikki ovat varmasti nähneet unia, joissa joutuu hurjalle pakomatkalle välttääkseen joutumisen jahtaajan kynsiin. Ellisin mukaan takaa-ajounet edustavat usein ahdistusta siitä, että joku yrittää saada sinut nalkkiin. Voit saada vihiä, mistä on kyse, jos tunnistat sinua unessa jahtaavan henkilön. Aina unessa se ei kuitenkaan ole tiedossa.

Takaa-ajo voi liittyä selvittämättömiin asioihin elämässäsi. Saatat olla huolissasi, että ne vaikuttavat nykyiseen elämäntilanteeseesi. Se ei tarkoita, että olisit tehnyt jotakin väärin. Monet kokevat itsensä vajaavaisiksi. Joissain tapauksissa jahtaamisunet voivat liittyä esimerkiksi pelkoon siitä, että sinut korvattaisiin työelämässä jollakulla "pätevämmällä" ihmisellä.

Putoat kovaa ja korkealta

Muistatko kohtauksen Liisa ihmemaassa -tarinasta, kun tyttö putoaa kanin koloon? Samankaltaisia kokemuksia voi saada nukkuessa, mutta unen tulkinta riippuu kovasti tilanteen aiheuttamista tuntemuksistasi. Mikäli putoaminen on sinusta mukavaa, saatat nauttia elämän yllätyksellisyydestä ja pitää seikkailuista.

Jos putoaminen aiheuttaa pelkoa, saatat kokea elämäsi hallitsemattomaksi ja epätietoisuus tulevasta voi kalvaa sinua. Otitpa putoamisen hyvänä ja pahana kokemuksena, liittyy se Ellisin mukaan usein edessäpäin oleviin muutoksiin ja tuntemattomaan tulevaisuuteen.

Olet vieraassa talossa

Unissa näkyvät talot heijastelevat usein sitä, millaisena näemme paikkamme maailmassa. Talon ulkokuori symboloi sitä, mitä annat ulkomaailman itsestäsi nähdä. Jos ikkunoissa on kauniit verhot ja puutarha on hyvin hoidettu, saatat tahtoa ihmisten näkevän sinut ihmisenä, jolla on asiat hallinnassaan.

Talon sisällä tapahtuvat asiat voivat antaa osuvia kuvauksia tunnemaailmastasi. Monet tärkeät keskustelut käydään keittiöissä ja voikin olla hyvä tarkkailla, missä huoneissa vierailet unissasi ja mitä niissä käydyt keskustelut voivat yrittää kertoa sinulle. Taloissa voi myös olla piilossa olevia huoneita, jotka voivat symboloida kohtaamaasi mahdollisuutta, joka odottaa tutkimistaan.

Mitä hampaiden putoaminen unessa tarkoittaa? Pääset lukemaan siitä aiemmasta artikkelistamme.

Lähde: The Times of India

Kilpailut

Uusimmat