Kuva: AOP

Tee vatsalihastreeni Moderni perhe -tähden tyyliin - jo 5 teholiikettä riittää

27.12.2019 18:15 - Emmi Moilanen

Ennen treenin alkua on hyvä lämmitellä kävelylenkillä tai esimerkiksi juoksumatolla.

Popsugar-sivusto uutisoi vatsalihastreenistä, jota myös Moderni perhe -tähti Sarah Hyland, 29, on esitellyt Instagramin Story -osiossa. Lyhyt tehotreeni tuo hyvää oloa, jota myös Hylandin tiedetään treeneillään tavoittelevan.

Jos olet aloittelija, voit aloittaa liikkeet pienillä toistomäärillä ja varmista, että pidät 30-60 sekunnin palautusjakson eri liikkeiden välissä. Kokeneempi treenaaja voi haastaa itseään ja tehdä liikkeitä esimerkiksi 20 toiston verran tai niin kauan, kuin jaksat.

Ohjeet vatsalihastreeniin näet alta.

Vatsalihakset jumppapallon avulla

(kuva: Shutterstock)

Asetu palloa vasten kuvan mukaiseen asentoon. Jännitä keskivartalosi lihakset ja tee kyynärpäilläsi pyörivää liikettä pallon päällä myötäpäivään – kuin hämmentäisit jotakin. Toista niin monta kertaa kuin jaksat ja varmista, että teet saman määrän toistoja myös vastapäivään.

Jalannostot

(kuva: Shutterstock)

Hyppää tangolle roikkumaan suorin vartaloin. Tämän jälkeen voit koukistaa jalkojasi kohti rintakehää niin, että polvesi ovat 90 asteen kulmassa vartaloosi nähden. Jos jaksat, voit suorittaa tämän liikkeen myös jalat suoristettuna eteenpäin.

Laske jalat hallitusti alas ja olet suorittanut yhden toiston.

Rutistus sivulankussa

(kuva: Shutterstock)

Asetu kuvan mukaiseen asentoon niin, että vasen kyynärpääsi osuu lattiaan. Jännitä keskivartalon lihakset ja rutista oikeaa jalkaa kohti kainaloasi. Palaa hallitusti aloitusasentoon.

Tee sama määrä toistoja kummallekin puolelle.

Lankutus lantionkierrolla

(kuva: Shutterstock)

Aloita liike lankkuasennosta, jossa kyynärpääsi ovat tukevasti lattiassa. Tämän jälkeen voit alkaa hallitusti kiertää lantiotasi puolelta toiselle. Varmista, että liikkeen aikana keskivartalosi lihakset pysyvät jännitettyinä.   

Vatsarutistukset

(kuva: Shutterstock)

Vatsatreenin viimeistelevät vatsarutistukset, jotka voit tehdä niin lattialla kuin kuntosalin laitteessakin.

Lue myös: Millainen venyttely kannattaa ennen treeniä? Personal trainer kumoaa yleisen lämmittelymyytin

Lue myös: Milloin treeni rasittaa kehoa enemmän kuin pitäisi? Hälytysmerkit, jotka jokaisen tulisi tunnistaa

Lähde: Popsugar

Kilpailut

Uusimmat