Oletko koukussa? Nämä ruoat aiheuttavat eniten riippuvuutta

07.11.2012 15:45 - Eeva Rajala

Ravintoloissa käydessä tarjoilijalta kuulee monesti kysymyksen ”Otatteko jälkiruokaa?” Makeat jälkiruoat ovat kuitenkin vain yksi ruokalaji, joka koukuttaa ihmisen mielen. 

Psykologian professori Ashley Gearhardt kertoo, että makeissa ruoissa käytetyt prosessoidun kemikaalit voitaisiin laittaa huumeiden kanssa samaan kategoriaan. Niin koukuttavia ne ovat, ja ihmisen on vaikea sanoa 'ei' sokerille, suolalle tai rasvalle.

On myös niin, että naiset synnyttävät helpommin riippuvuussuhteen makeisiin tai suolaisiin ruokiin kuin miehet. Mutta mitkä ruoat aiheuttavat eniten riippuvuutta. Professori Gearhardt listasi 10 eniten riippuvuutta aiheuttavaa ruokaa.

1) Jäätelö
Jäätelö aiheuttaa eniten riippuvuutta kaikista makeista ja suolaisista. Mikä olisi parempaa kesäpäivänä, kuin lipittää jäätelöä auringossa. Jäätelö toimii myös talvella esimerkiksi kurkkukipuun. Tekosyitä syömiselle riittää niin monta, kuin on ihmisiä maailmassa.

2) Karkki
Tutkimuksissa on todettu, että karkit saavat lapset rakastamaan ja haluamaan sokeria yhä enemmän ja enemmän. Sokeri myös vaikuttaa lapsen käyttäytymiseen.

3) Ranskanperunat
Suolan ja rasvan lisäksi ranskalaisissa on usein karsinogeeneja. Kannattaa siis tehdä ranskalaiset kotona.

4) Suklaa
Monet saattavat ahmia kokonaisen levyn suklaata, vaikka himon taltuttaisi pienempikin määrä. Kannattaa siis valita kaupasta pienempi patukka suuren levyn sijaan.

5) Keksit
Kekseissä on yleensä kaikkia näitä kolmea riippuvuutta aiheuttavaa ainetta - sokeria, suolaa ja rasvaa.

6) Perunalastut
Perunalastuissa on järkyttävät määrät rasvaa ja suolaa. Monet huomaavat ahmivansa koko pussillisen kerralla. Voi kokeilla tehdä lastuja itse kotona, jotta pystyy kontrolloimaan rasvan ja suolan määrää.

7) Kakku
Kakussa syöjää innostaa sen sisältämä sokeri ja erityisesti makeat täytteet ja esimerkiksi suklaapäällinen. Terveellisempiäkin kakkuja voi tehdä.

8) Pasta
Kun pastaa tehdään, yleensä se kylvetetään voissa, suolassa ja juustossa. Ehkä päälle laitetaan myös ketsuppia. Myös annoskoko vaikuttaa. Siinä missä Italiassa pasta-annoksen koko on yleisesti teekupin kokoinen, kun taas monissa muissa maissa annos tarkoittaa suurta kukkurallista lautasta.

9) Donitsit
Donitsien sokeri addiktoi ja voi toimia jopa vahvemmin kuin addiktoivat huumeet.

10) Valkoinen leipä
Leipä tehdään jauhoista, joista on poistettu suurin osa ravintoaineista. Monet ravintolat tarjoilevat myös kokonaisen leipäkorillisen ennen pääaterian tuomista pöytään. Kannattaa suosia täysjyväleipää.

Lähde: Prevention

Kilpailut

Uusimmat