Sitkeät myytit nestehukasta - kuinka paljon on oikea määrä nestettä?
Nestehukasta ja tarpeellisesta vedenjuonnin määrästä liikkuu erilaisia versioita, joista on vaikeaa erottaa oikea. Myytit on kerätty yhteen ja selvitetty!
Seuraavat seitsemän kohtaa ovat myyttejä, jotka sitkeästi liikkuvat rikkinäisenä puhelimena.
Myytit
1. Nestehukka ei ole vaarallista
Useimmat kokevat ainoastaan lieviä nestehukan oireita, joita ovat esimerkiksi päänsärky, velttous sekä vähentynyt virtsaamisen tarve ja hikoilu. Jos oireet kuitenkin pahenevat, on lääkärin hoito tarpeen. Vakavat oireet aiheuttavat kouristuksia, aivojen turvotusta, munuaisten vajaatoimintaa, ja nestehukka voi pahimmillaan johtaa kuolemaan.
Lievää nestehukkaa voi hoitaa nesteyttämällä ylimääräisellä nesteellä.
2. Jano kertoo, että kärsit jo nestehukasta
Jano on kehon tapa kertoa, että on aika juoda lisää vettä. Tunne ei vielä merkki pahasta nestehukasta vaan ero normaaliin nesteytykseen saattaa olla hyvinkin pieni.
3. Ihminen tarvitsee kahdeksan lasia vettä päivässä
Tämä peukkusääntö on vanhentunut ja perustuu ähinnä vesipulloyhtiöiden markkinointiin. Nainen tarvitsee päivässä reilun kaksi litraa juomaa ja mies taas kolmisen litraa. Juoma sisältää veden lisäksi mehut, kahvit, teet sekä muut nesteet.
Urheilu ja hikoilu lisäävät nesteen tarvetta jonkun verran, mutta vedenjuontia ei tarvitse pakottaa, jos ei tunne oloaan janoiseksi.
4. Kirkas virtsa kertoo, että ei kärsi nestehukasta
Virtsan väri kertoo nesteytyksestä reaaliajassa. Lähtökohtaisesti vaalean kellertävä virtsa on se, johon kannattaa tähdätä, ei täysin kirkas.
5. Liikaa vettä ei voi juoda
On todella harvinaista juoda liikaa vettä, mutta se on sitäkin vaaralisempaa. Liian paljo juominen saattaa aiheuttaa natriumin puutteen, joka taas aiheuttaa turvotusta soluihin. Oireita ovat pahoinvointi, oksentelu, päänsärky, sekävuus ja väsymys sekä pahimmilliiaan kouristukset ja tajuttomuus.
Niin sanottua vesimyrkytystä on vaikeaa saada, joten kuuntelemalla janontunnetta pysyy hyvin nesteytttynä.
6. Urheilu vaatii urheilujuoman
Jos harjoitus kestää alle tunnin, niin vesi riittää hyvin pullon täytteeksi. Kestävyysurheilijat hyötyvät sokeroidusta, energiaa antavasta juomasta, joka sisältää natriumia. Urheilujuomien lisäaineet eivät tee juomista tehokkaampia ja juomasekoitus kannattaakin tehdä itse
7. Kahvin juonti aiheuttaa nestehukan
Tämä pitää paikkaansa ainoastaan, jos juo suuria määriä kahvia. Kofeiini on nestettä poistava diureetti, mutta kahvissa oleva vesi riittää normaalisti pitämään nestetasapainon kohdallaan.
Noin puolen litran kahvinjuoni eli viitisen kuppia päivässä on määrä, joka saattaa altistaa nestehukalle.
Lähde: Huffington Post