D-vitamiinin puutos saattaa johtua aurinkovoiteista ja 7 muuta yllättävää suojausfaktaa

25.05.2014 10:15 -

Auringon säteiltä suojaudutaan yleensä sen takia, että voitaisiin estää ihon palaminen ja mahdollisesti myös ihosyövän kehittyminen. Aurinkovoiteisiin liittyy kuitenkin monia mielenkiintoisia faktoja, joita et ehkä tiennyt.

Auringolta ja sen polttavilta säteiltä on suojauduttu kosmetiikan avulla jo 1940-luvulta lähtien. Aurinkovoiteet toimivat niin, että ne joko imevät auringon ultraviolettisäteet itseensä, tai heijastavat osan niistä pois iholta. Viime aikoina on kiistelty siitä, aiheuttavatko suojakertoimet itse asiassa pahempia haittavaikutuksia kuin auringon säteet itsessään.

BuzzFeedYellow keräsi kiinnostavimpia aurinkovoidefaktoja, jotka voit lukea alta.

1. Todettujen melanoomien määrä on kolminkertaistunut viimeisen 35 vuoden aikana.

2. Amerikkalaisen syöpäinstituutin mukaan aurinkovoiteiden käyttö ei vähennä riskiä sairastua syöpään.

3. Suihkutettavat aurinkovoiteet voivat olla herkästi syttyviä.

4. Aurinkovoidetta tulisi lisätä kahden tunnin välein.

5. Yhdysvaltain elintarvike ja lääkevirasto on määrännyt, että yli 50-kertoimen aurinkovoiteita ei saa myydä. Kielto perustuu siihen, että näin korkean suojakertoimen ei ole todettu toimivan tai olevan tehokkaampi.

6. UV-säteet läpäisevät myös auton ikkunan, joten autoa ajavilla ihmisillä on auringon aiheuttamia vaurioita kasvoillaan riippuen siitä kummanpuoleisessa liikenteessä he ajavat.

7. Joidenkin tutkijoiden mukaan ihmisten alhainen D-vitamiinitaso liittyy aurinkovoiteiden käyttöön.

8. Monet aurinkovoiteet sisältävät retinyl palmitate - yhdistettä, joka joidenkin tutkimusten mukaan nopeuttaa ihokasvaimien kehittymistä.

Kerroimme aiemmin myös uudesta juotavasta aurinkosuojasta. Jutun pääset lukemaan tästä.

Lähde: BuzzFeedYellow

Kilpailut

Uusimmat