Kasva enemmän itseksesi: 16 asiaa, jotka ymmärrettyäsi olet viisaampi

29.05.2014 08:15 - Heli Thoren

Näiden sääntöjen avulla ymmärrät itseäsi ja elämää taas vähän enemmän.

1. Pareton sääntö

Jos mietitään vaikkapa onnellisuutta, Pareton säännön mukaan 20 prosenttia onnesta tulee siitä, mitä sen eteen teet ja loput 80 prosenttia näiden tekojen seurauksista. Tämä kaava pätee lähes kaikkeen elämässä - myös menestykseen ja varallisuuteen.

2. Olet nopeampi

Toiset elämänhallintaan perehtyneet uskovat, että ihminen on paljon nopeampi kuin hän uskoo olevansa. Jos vaikka ajattelet, että teet vaikean päätöksen viikon sisällä, päätös kasvaa ja siitä tulee vaikeampi. Todellisuudessa voisit päättää vaikka saman tien, jolloin ongelma ei myöskään pääsisi paisumaan suureksi mielessäsi. Kokeile antaa itsellesi vaikkapa tunti jonkin ongelman ratkaisuun.

3. Tee tehtävistä ryhmä

Jotkin pienet tehtävät työpaikalla tai kotona saattavat vaatia yllättävän paljon energiaa. Tutkimusten mukaan toimet tulevat paremmin tehdyksi, kun ne ryhmittää yhteen. Jos päätät, että teet kaikki rästihommat kerralla, tehtävän aloittamiseen kuluvaa energiaa säästyy ja saat kaiken vähemmällä vaivalla ja nopeammin tehtyä.

4. Anna ensin, saa sitten

Moni ajattelee, että haluaisi saada ihmisiltä jotain itselleen ja voisi sitten antaa toisellekin. Moni kuitenkin ajattelee samalla tavoin. Käännä siis ajatustapaasi: anna ensin, saa sitten. Sääntö pätee, sillä moni haluaa olla hyvä ihmiselle, joka on ollut sitä hänelle.

5. Ole proaktiivinen

Älä vain reagoi asioihin, vaan toimi itse. Jos haluat jotakin, älä odota, että se putoaa syliisi.

6. Mokat ovat hyvästä

Pelkäämme epäonnistumisia, mutta mikään ei opeta niin tehokkaasti kuin ne. Virheistä oppii ja ne kuuluvat elämään. Älä pelkää virheitä, vaan ajattele, että ne ovat lahja.

7. Älä soimaa itseäsi

Miksi ihmiset menettävät toivonsa yhden epäonnistumisen jälkeen? Siksi, että he soimaavat itseään niin kovin sen jälkeen. Opi mokasta ja jatka eteenpäin, mutta älä missään nimessä luovuta!

8. Ystävysty helpommin

Monet kokevat uusiin ihmisiin tutustumisen vaikeaksi. Myös vähemmän tuttujen ihmisten kanssa keskusteleminen voi tuntua hermostuttavalta. Huijaa mieltäsi: ajattele, että ihminen kenen kanssa keskustelet on hyvä ystäväsi. Pyri olemaan yhtä avoin kuin olisit hänen kanssaan - ainakin mieleltäsi. Jännitys laukeaa näin helpommin.

9. Vedä hyviä asioita puoleesi

Jos mietit asioita, mitä et halua ja mitä pelkäät, itse asiassa vedät niitä puoleesi. Keskity niihin asioihin, joita haluat elämääsi. Ajattele niitä ja vedät samalla niitä puoleesi. Myös mielesi on kirkkaampi ja voit paremmin samalla.

10. Asenne on kaikki

Positiivisen asenteen voimasta on puhuttu paljon, mutta se todella pitää paikkansa. Sen avulla voit muuttaa maailmasi kokonaan. Tämä mietelause tiivistää asian: "Kaksi vankia katsoi kaltereiden läpi ulos. Toinen näki liejua, toinen tähtiä."

11. Kiitollisuus pelastaa

Tutkimusten mukaan ihmisen mieli voi muuttua negatiivisesta hyväksi silloin, kun keskittyy olemaan kiitollinen elämänsä asioista viiden minuutin ajan. Jo muutaman minuutin kiitollinen hetki voi muutta apean mielen radikaalisti paremmaksi. Suuria muutoksia saadaan aikaan, jos muistaa kerrata kiitollisuuden aiheet joka päivä.

12. Älä vertaile

Ihmisen ego on taipuvainen vertailemaan itseään muihin. Se ei kannata koskaan, vaan saa aikaan huonon olon pidemmän päälle. Vertaile ennemmin itseäsi itseesi. Mieti matkaa, jonka olet kulkenut ja kasvanut - älä keskity muiden menestymiseen omasi kustannuksella.

13. Harvat pelot toteutuvat

Tutkijoiden mukaan 80-90 prosenttia kaikista peloista eivät koskaan toteudu. Samalla kuitenkin uhraat elämäsi hyviä hetkiä tulevaisuuden pelkäämiseen ja murehtimiseen. Älä pelkää, vaan harjoittele luottamista.

14. Älä ota asioita liian vakavasti

Monesti kasvatamme murheet mielessämme suuremmiksi kuin ne todellisuudessa ovatkaan. Pyri opettelemaan hällä väliä -asennetta - etenkin, jos olet taipuvainen murehtimiseen.

15. Kirjoita muistiin

Jos mielesi on ylikuormitettu tai tuppaat unohtamaan asioita, kirjoita kaikki aina ylös. Näin et joudu murehtimaan sitä, muistatko vai etkö.

16. Mahdollisuus lymyilee

Liki jokaisessa sattumuksessa, haasteessa ja pettymyksessä piilee mahdollisuus. Ennen kuin heität toivosi tai lannistut, mieti, mikä kyseisen tilanteen mahdollisuus on. Joskus suuret vastoinkäymiset voivat olla jopa siunaus, joka vie sinua oikeaan suuntaan. Usko mahdollisuuteen kasvaa, ja saat sen, mihin uskot.


Suomalaisnaiset jakoivat elämänviisaudet, jotka he olisivat halunneet tietää jo parikymppisinä. Lue lisää täällä.


Lähde: Cavemancircus.com

Kilpailut

Uusimmat