Stressistä voikin olla hyötyä iholle?

22.02.2015 23:15 - Linda Arponen

Yleensä ajatellaan, että stressi tuhoaa ihon. Tuore tutkimus uskaltaa olla kuitenkin eri mieltä.

Stressin huonoista puolista puhutaan jatkuvasti. Stressi saa esimerkiksi syömään enemmän ja huonompaa ruokaa, nukkumaan kurjasti ja se voi tehdä muutenkin pahan olon.

Tuoreen tutkimuksen mukaan lievästä stressistä voi kuitenkin yllättäen olla hyötyä iholle.

Tutkimus toteutettiin Kalifornian yliopistossa San Franciscossa. Siinä tutkittiin hiiriä, joilla oli jokin ihotulehdus, kuten kosketusihottumaa. Niillä hiirillä, jotka altistettiin lyhytaikaiselle stressille, ihon tulehdus helpottui. Lisäksi ihon pintakerros vahvistui ja sen kosteustasapaino parani, verrattuna stressittömiin hiiriin.

- Lyhytaikainen psykologinen stressi voi laukaista tulehdusta helpottavaa kortisonia, joka voi myös auttaa kehoa paranemaan akuutista traumasta ja sairauksista, sanoo tutkimuksessa mukana ollut professori Peter M. Elias.

Hän muistuttaa, että krooninen stressi on kuitenkin yhä haitallista, sillä kun stressihormonit ovat jatkuvasti koholla, ne heikentävät immuunijärjestelmää sekä ihoa.

Lue myös: Stressi ei todellakaan ole pelkästään henkistä - hurja vaikutus yllätti tutkijat

Lähde: Allure

Kilpailut

Uusimmat