Kiireinen ilta, eikä uni meinaa tulla? Yksinkertaisilla keinoilla rauhoitat iltasi

17.09.2015 22:45 - Pauliina Jokinen

Laita villasukat jalkaasi ja vedä henkeä.

Joskus päivät ovat niin haipakkaa, ettei vauhti meinaa loppua illallakaan.

Kun pää käy ylikierroksilla, kannattaa silmät sulkea hetkeksi ja pitää lyhyt ajatustauko. Voit kuunnella netistä löytyviä meditaatioharjoituksia tai vain hengitellä rauhassa muutaman minuutin ajan ja antaa ajatusten valua.

Herätyskello avuksi

Säännöllinen päivärytmi on avuksi illan rauhoittamisessa. Monelle on avuksi, että asettaa herätyskellon herättämään samaan aikaan joka aamu.

Laita puhelimesi lentokonetilaan, kun olet asettanut herätyskellon soimaan. Älä räplää puhelinta enää sängyssä vaan sijoita se ruutupuoli alaspäin sopivan matkan päähän sängystäsi.

Muistuta itseäsi

Voit yrittää herätyskellokikkaa myös toisinpäin: Aseta herätyskelloosi hälytys tuntia ennen nukkumaanmenoa. Hälytys muistuttaa sinua nukkumaanmenoajan lähestymisestä ja saa sinut toivottavasti rauhoittamaan tahtia.

Mikäli teet muistutuksen useana päivänä putkeen, voit ehdollistua herätyskellon muistutukseen. Laita illan muistutusääneksi jokin toinen soittoääni, kuin aamun herätysääneksi.


Lue myös: Ihmejuoma lupaa suuria - saat nukuttua 1,5 tuntia pidempään?

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat