Kuva: Fotolia

Eikö unelmasi ole vieläkään toteutunut? Suomalaisasiantuntija kertoo syyn

18.11.2015 16:15 - Emma Ylistalo

Ratkaisuvalmentaja paljastaa, mitkä esteet seisovat haaveidemme tiellä. 

Ratkaisuvalmentaja Heikki Harju auttaa työssään ihmisiä etsimään ratkaisuja elämänsä risteyskohdissa ja lähestymään unelmiaan. Hän myös tietää ne sudenkuopat, jotka yleensä ovat vastassa silloin, kun pitkään kytenyt haave ei ota toteutuakseen.

- Se hetki kun ihminen rohkaistuu unelmoimaan ja löytää itselleen tärkeän päämäärän, pelottaa. Kun asetat unelmasi konkreettiseksi tavoitteeksi, sille tulee aina välittömästi soraääniä, Harju kertoo.

Ratkaisuvalmentajan mukaan vastaan tulee kolmenlaisia vastustajia. Ensimmäistä hän kutsuu arkkiviholliseksi, joka useimmille ihmisille on esimerkiksi raha tai yhteiskunta ylipäänsä.

Läheiset hidasteena kohti unelmia

- He välittävät sinusta kaikkein eniten ja kun kerrot unelmasi, läheiset pelästyvät, Harju valottaa syitä siihen, miksi myös tärkeiltä ihmisiltä kuulee soraääniä. 

He haluavat sanoa "älä lähde sinne, sinulle tulee pettymyksiä." Harjun mukaan vastustajien tehtävä on kuitenkin vain vahvistaa sinua. 

Viimeisenä ja vaikeimpana vastustajana ihminen kokee omat sisäiset äänensä. Ristiriidat ja omat lamaantumisen ja yksinäisyyden tunteet ovat usein unelmiemme tiellä. Näissä tilanteissa Harju kehottaa muistamaan, että oma mieli usein ylikorostaa asioita. 

- Siinä vaiheessa kun tunnet ajattelevasi, että kaikki vastustavat sinua, kannattaa kysyä itseltään, onko asia oikeasti näin. 

Saatatkin huomata, ettei asia olekaan aivan niin kuin ensin ajattelit. Toisinaan - ja useimmiten - suurin vastutaja on oma pelokas ja rajoittunut mielemme. Ja sen kimppuun ei voi käydä kukaan muu kuin me itse.


Lue myös: Esitä itsellesi viisi kysymystä - olet heti lähempänä onnellisuutta


Kilpailut

Uusimmat