Kuva: Fotolia

Liikunta ja olut, yllättävän hyvä yhdistelmä

23.02.2016 12:00 -

Takana rankka, pitkä hikinen treeni. Tekee mieli palkita itsensä huurteisen kylmällä oluella. Anna mennä, sillä se tekee sinulle hyvää!

Keho tarvitsee palautumiseen muutakin kuin proteiinia ja hiilihydraatteja. Olut heti treenin jälkeen nautittuna korjaa neste- ja hivenainetasapainoa jopa palautusjuomia nopeammin ja paremmin.

Viime vuonna Jyväskylän yliopistossa tehdyssä Pro Gradu -tutkielmasta käy ilmi, että hivenaineet, kuten kalium, magnesium, mangaani ja pii, ohjaavat useita urheilussa tarvittavia tapahtumia, ja pitävät kehon toimintaa yllä yhdessä vitamiinien kanssa.

”Päivittäisen hivenainetarpeen saavuttamiseen oluella ei kannata pyrkiä, mutta hivenaineidensa takia vaikutus nesteytykseen on selkeästi havaittavissa. Yksi kaksi olutta on palautumiseen suositeltava maksimimäärä”, toteaa tutkielman tehnyt Juho Leikas.

Treenin jälkeiseksi juomaksi kannattaa valita mahdollisimman mieto olut. Palautumista edistäviä hivenaineita on nimenomaan oluessa, alkoholilla ei ole vaikutusta palautumisprosessiin, päinvastoin. Alkoholi on diureetti, eli se poistaa jo ennestään kuivuudesta kärsivästä kehosta nestettä ja hidastaa näin palautumista. Se saattaa hidastaa myös proteiinisynteesiä, eli elimistön lihasmassaa kasvattavaa prosessia.

Parhaimman hyödyn saa palautumista ajatellen saa siis täysin alkoholittomasta oluesta.

Lähde: www.panimoliitto.fi

Kilpailut

Uusimmat