Kuva: Fotolia
Miksi ilmaisesta ruuasta on vaikea kieltäytyä?
Ilmaisesta ruuasta voi olla erityisen hankala kieltäytyä, sillä useampi asia ohjaa meitä sen syömiseen.
Moni varmaan tietää sen tunteen, kun on luvannut syödä terveellisesti, mutta juuri sillä viikolla työpaikan kahvihuoneeseen ilmestyy ilmaista pullaa ja kaupassa tarjoillaan karkkimaistiaisia. Ilmaisesta ruuasta kun on melkein mahdotonta kieltäytyä -mutta miksi?
Ensinnäkin, sillä on tekemistä meidän alkukantaisten vaistojemme kanssa.
- Niin kuin kaikki eläimet, meidät on ohjelmoitu syömään aina kun ruokaa on saatavilla, tohtori Ellen Albertson kertoi Women's Health -sivustolle.
Hänen mukaansa me pelkäämme myös, että ruoka loppuu kesken, joten otamme sitä ennen kuin näin käy. Se juontaa juurensa luolamiesajoilta, kun vaihtoehdot syömiseen olivat vähäisemmät. Kun näemme buffet-pöydän tai ilmaista ruokaa, meidän selviytymisvaistomme heräävät.
Toki haluamme myös säästää rahaa, kun ilmaista tarjottavaa on esillä, mutta sisimmässämme haluamme myös "varastoida" kaloreita ettemme nääntyisi nälkään.
Sosiaalisuudella myös osansa
Yksi syy tähän on myös se, että leivän jakaminen toisen kanssa on yksi ensimmäisistä tavoista, joilla me sitouduimme toisiin ihmisiin. Joten kun meille tarjotaan ilmaista ruokaa, Albertsonin mukaan se saa meidät tuntemaan, että meistä pidetään huolta. Eräs tutkimus myös tutki ihmisten onnellisuustasoja eri vaiheissa päivää ja siinä selvisi, että ihmiset olivat onnellisimmillaan juuri kun he olivat syöneet, jutellet tai harrastaneet seksiä. Tämä yhdistettynä ilmaiseen ruokaan voi saada syömisen tuntumaan entistäkin paremmalta.
Osaksi käsityksemme ilmaisesta ruuasta on myös opittua Albertsonin mukaan. Sosiaalinen etiketti kehottaa meitä ottamaan vastaan jotain, jota toinen ihminen meille tarjoaa. Tällä tavoin ajattelemme, ettemme pahoita toisen ihmisen mieltä.
Tämän lisäksi ilmainen ruoka tulee usein eteemme myös sellaisella hetkellä, jolloin sitä on vaikea vastustaa. Jos menemme esimerkiksi työpäivän jälkeen markettiin ostamaan ruokaa ja siellä tarjotaan ilmaisia maistiaisia, nälkäisinä otamme niitä helposti vastaan.
Nyt kun tiedät tämän kaiken, sinun ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa, jos joskus sorrut herkuttelemaan ilmaisella ruualla.
Lähde: Women's Health
Lue myös: Miksi paino ei putoa? 5 syytä, jotka tuhoavat treenituloksesi