Haluatko pudottaa painoasi pysyvästi? 3 asiaa, joista sinun on luovuttava

14.10.2014 09:16 - Heli Thoren

Oletko kyllästynyt painosi jojottamiseen. Muutamalla oivalluksella hoikistut pysyvästi.

Pysyvä painonpudotus vaatii elämäntapamuutoksen, mutta ei silti ole mikään mahdoton tehtävä. On kuitenkin muutamia asioita, joista täytyy olla valmis luopumaan silloin, kun haluaa hyvästellä ylikilot lopullisesti.

1. Huijauspäivät

Toiset voivat pitää herkuttelupäiviä ja palata sitten takaisin terveelliseen ruokavalioon. Se on kuitenkin tapa, joka ei toimi läheskään kaikilla. Monilla syöminen jää salakavalasti päälle ja vielä huijauspäivän jälkeenkin tekee mieli napsia herkkuja vähän sieltä täältä.

Kun saat painoasi pudotettua ja olet pysynyt ihannepainossasi jo useampia kuukausia, voit varovasti kokeilla herkkupäivään siirtymistä. Paras on kuitenkin syödä kaikkea kohtuudella kuin niin, että yhtenä päivänä vedät herkkuöverit. Etenkin, jos olet taipuvainen lihomaan hoikistumisen jälkeen takaisin vanhoihin mittoihin.

2. Pikadieetit

Kun haaveilee painonpudotuksesta ja haluaisi saada tuloksia mahdollisimman nopeasti, pikadieetti voi kuulostaa hyvin houkuttelevalta ajatukselta. Muista kuitenkin, ettei onneen ole oikotietä. Pysyvä hoikistuminen vaatii aina elämänmuutoksen, eikä se synny mehupaastolla tai vichydieetillä. Muuta elämäntapojasi, niin muutat myös vaa'an lukemia.

3. Muiden syyttäminen

Sinulle ei ole "läskigeeniä" eikä kaapissa olevaa suklaalevyä "ole pakko" syödä kokonaan. Sinä itse päätät, jos haluat olla hoikempi, ja se vaatii toimenpiteitä ja tahdonvoimaa. Lakkaa syyttämästä geenejä tai olosuhteita. Ota itseäsi niskasta kiinni ja tee hoikasta huomisesta totta.

Tee itsellesi ruoka- ja liikuntatavoitteet ja pidä niistä kiinni. Pyydä projektiin apua, jos tuntuu, ettei paino putoa omin neuvoin.


Karista turvotus kropasta kotikonstein. Lue lisää aiheesta täällä.


Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat