Kuva: Shutterstock

Ihmiset paljastivat hetken, joka sai heidät jättämään työnsä: "He panostivat huonekaluihin enemmän"

03.05.2019 09:15 - Katariina Auvinen

Johtamisella oli isompi vaikutus, mitä moni on miettinytkään.

Monien arki pyörii työn ympärillä ja olisi hienoa, että työ olisi mielekästä, koska se kuitenkin haukkaa valtaosan viikosta. Joskus kuitenkin voi tuntua, että asiat kasaantuvat niin pahasti, ettei ole muuta mahdollisuutta kuin työpaikan vaihtaminen.

12 henkilöä kertoivat rehellisesti Huffpost-julkaisulle, mikä oli se viimeinen niitti omalla työpaikalla, joka sai heidät lähtemään. 

"Olen lopettanut kolmessa työpaikassa sen jälkeen, kun he ovat ilmoittaneet ottavansa avokonttorikäytännön käyttöön. Se on todella epäonnistunut päätös, koska omassa työssäni minun pitää pystyä keskittymään todella paljon. En voi keskittyä, kun ympärilläni olevat ihmiset nauravat ja kertovat omia tarinoitaan.

Sen lisäksi ne ihmiset, joilla on lapsia, tuovat kaikenlaisia sairauksia työpaikalle. Avokonttorissa bakteerit leviävät helposti." 

"Minun työpaikallani oli myrkyllinen ilmapiiri aivan kirjaimellisesti. Käsittelin kemikaaleja paikassa, jossa tuuletus ei riittänyt haihduttamaan höyryjä. Sen lisäksi minulla oli esimies, jolla oli vihanhallinnan kanssa ongelmia ja hän ei luottanut työntekijöihinsä. Menin aina kyynelsilmin töihin ja vatsassani oli kamala möykky. 

Kun seuraavan kerran pomoni raivostui, niin minulle riitti. Huusin hänelle, että lopetan, mittani oli tullut täyteen." 

"Minut oli siirretty ravintolaketjussa toiseen paikkaan, joka oli 45 minuutin päässä kotoani. Minulle kerrottiin, että olisin vuoropäällikkönä maksimissaan kolme viikkoa, jotta paikalle palkattaisiin uusi työntekijä. Minun piti päästä palaamaan ravintolaan, joka oli lähellä kotiani. Näin ei kuitenkaan ollut. Kaksi kuukautta kului ja minulle valehdeltiin, että ehkä ensi viikolla pääsen takaisin toiseen ravintolaan, mutta aina lupaukset olivat perättömiä. 

Kun en eräänä iltana saanut työntekijöitäni toimimaan tehokkaasti ja keskittyneesti, ymmärsin, että minun on aika siirtyä muualle. En kestänyt sitä enää." 

"Olin pyytänyt pientä korotusta palkkaani, mutta minulle kerrottiin, ettei se ole mahdollista. Sen sijaan firmamme oli juuri panostanut kalliisiin design-sohviin. Minun piti odottaa kuusi kuukautta, että voisin pyytää korotusta uudelleen. 

Sinä aikana aloin työskentelemään hirvittävästi. Kaikki muut työntekijät vetivät paljon parempaa palkkaa kuin minä. Ensin luulin, että oma työni ei ole niin hyvää, mutta hiljalleen ymmärsin sen olevan jopa parempaa kuin mitä muut tekevät. Sen sijaan firman arvostus ei yltänyt sille tasolle, jolle sen olisi pitänyt. Päätin, että tämä oli tässä ja lähdin." 

Monet kertoivat, että huono johtaminen on saanut heidät luopumaan työstään. 

Lue myös: Hymyiletkö paljon töissä, vaikka ei huvittaisi? Lue, miksi se voi olla todella haitallista

Lue myös: "Maailman cooleinta" työtä haki yli 40 000 ihmistä - ymmärrätkö innokkuuden?

Lähde: Huffpost 

Kilpailut

Uusimmat