Kuva: AOP
Roman Eremenko, 38, palaa Huuhkajiin lähes yhdeksän vuoden tauon jälkeen
Eremenko on yksi Huuhkajien kokeneimmista pelaajista.
Huuhkajien päävalmentaja Jacob Friis nimesi tänään pelaajat kesäkuun MM-karsintaotteluihin. Joukkueessa nähdään useita muutoksia maaliskuussa MM-karsinnat avanneeseen ryhmään verrattuna.
Yksi mielenkiintoisimmista lienee Roman Eremenkon paluu maajoukkueeseen lähes yhdeksän vuoden tauon jälkeen. Tätä nykyä IF Gnistanin riveissä pelaava Eremenko nähtiin Huuhkajissa viimeksi syyskuussa 2016, kun Suomi kohtasi MM-karsinnoissa Kosovon. Samana vuonna hän jäi kiinni dopingrikkomuksesta ja sai kahden vuoden kilpailukiellon.
Eremenko on yksi joukkueen kokeneimmista. Hänellä on tilillään kaikkiaan 73 A-maaottelua ja viisi maalia.
Joukkueessa on mukana myös kaksi ensikertalaista. Djurgårdens IF:n keskikenttäpelaaja Matias Siltanen ja Petrolul Ploiestin keskikenttäpelaaja Tommi Jyry saivat ensimmäiset kutsunsa A-maajoukkueeseen.
Maaliskuun ryhmään verrattuna joukkueessa nähdään nyt myös paluun tekevät Arttu Hoskonen, Juhani Pikkarainen, Ilmari Niskanen ja Onni Valakari.
Suomen MM-karsinnat alkoivat maaliskuussa voitolla Maltalla ja tasapelillä Liettuassa.
Hollanti saapuu Suomen vieraaksi Olympiastadionille lauantaina 7. kesäkuuta ja Puola tiistaina 10. kesäkuuta. Molemmat ottelut käynnistyvät kello 21.45.
Lohkovoittajat etenevät suoraan MM-lopputurnaukseen. Lohkokakkoset pelaavat neljästä jäljellä olevasta kisapaikasta jatkokarsinnoissa.
Huuhkajat kesäkuun MM-karsintaotteluissa:
Lukas Hradecky, Bayer 04 Leverkusen
Jesse Joronen, Venezia FC
Viljami Sinisalo, Celtic FC
Robert Ivanov, Eintracht Braunschweig
Ville Tikkanen, HJK
Arttu Hoskonen, Cracovia
Juhani Pikkarainen, Degerfors IF
Miro Tenho, Djurgårdens IF
Jere Uronen, AIK
Ilmari Niskanen, Exeter City
Nikolai Alho, Asteras Tripolis
Matti Peltola, D.C. United
Glen Kamara, Al-Shabab FC
Roman Eremenko, IF Gnistan
Tommi Jyry, Petrolul Ploiesti
Matias Siltanen, Djurgårdens IF
Kaan Kairinen, AC Sparta Praha
Anssi Suhonen, SSV Jahn Regensburg
Oliver Antman, Go Ahead Eagles
Benjamin Källman, Cracovia
Joel Pohjanpalo, Palermo FC
Teemu Pukki, HJK
Fredrik Jensen, FC Augsburg
Robin Lod, Minnesota United FC
Onni Valakari, San Diego FC
Lue myös: Nyt se on varmaa - Huuhkajien uusi päävalmentaja on nimetty
Lähde: Huuhkajat