Kuva: AOP

Spice Girls -yhtyeen Geri Hornerin raskaus parantanut Mel C:n ja Mel B:n välit - "Luojan kiitos!"

17.10.2016 18:45 - Senja Rapila

Mel C ja Mel B eivät ole olleet viimeisimpien tietojen mukaan väleissä, mutta Gerin raskaus on saanut naiset heltymään.

Uutisoimme elokuussa siitä, kuinka Spice Girls -yhtyeen jäsenten huhuttiin olevan huonoissa väleissä keskenään. Lähteet kertoivat, että yhtyeen Mel B ja Mel C eivät ole olleet useisiin kuukausiin puheväleissä toistensa kanssa.

Nyt Mel C on kertonut haastattelussa, että Spice Girls -kaunotar Geri Hornerin raskaus on muuttanut kaiken. Hänen mukaansa tieto raskaudesta sai heidät kaikki järkiinsä.

- Luojan kiitos Geri on raskaana, koska se sai meidät ajattelemaan 'Voi hyvä jumala, tämä on oikeasti tärkeää', Mel C on kertonut The Daily Star Sundaylle.

- Koska meidän pitää hyväksyä se, että olemme kaikki nelikymppisiä, äitejä, meillä kaikilla on kumppanit ja urat. Totta kai se on ollut hieman vaivaannuttavaa, ihmissuhteilla on hyvät ja huonot päivänsä.

"Rakastan heitä aina"

Mel C kertoo, että vaikka välillä onkin ollut vaikeita aikoja bändin jäsenten kanssa, hän rakastaa Spice Girls -siskojaan.

- En ole puhunut Melanielle hetkeen, mutta ei sen takia, ettenkö haluaisi puhua hänelle. En ole vain puhunut hänelle pitkään aikaan. Suhteeni bändin tyttöihin ovat olleet ajoittain vaikeita, mutta rakastan heitä aina.

Lähde: Female First

Lue myös: Victoria Beckham ei halua Spice Girls -hittejä yhtyeen paluukeikalle: "Tulisin surulliseksi"

Lue myös: Spice Girls -tähti tyttöbändiaikojen synkästä puolesta: Masennusta ja syömishäiriöitä

Kilpailut

Uusimmat