Kuva: AOP

Blake Lively ja Ryan Reynolds toivat perheensä punaiselle matolle - katso harvinaiset kuvat

16.12.2016 14:45 - Elisa Jalasjoki

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun koko perhe näyttäytyi julkisesti yhdessä.

Syyskuussa toisen lapsensa synnyttänyt Blake Lively, 29, osallistui torstaina aviomiehensä Ryan Reynoldsin, 40, kunniaksi järjestettyyn tilaisuuteen. Harvinaiseksi tilanteen teki se, että kaksikko oli tuonut mukanaan myös molemmat tyttärensä. 

Perhe kuvattiin ensimmäistä kertaa ikinä yhdessä virallisessa tapahtumassa. Reynolds kommentoi tapahtuman jälkeen Extra-lehdelle, että olisi katunut myöhemmin suuresti, ellei olisi ottanut perhettään mukaan. 

- Tämä on yksi niistä harvoista tilaisuuksista, johon ajattelimme tuoda koko klaanin. Katuisin sitä kahdenkymmenen vuoden päästä, ellemme olisi tehneet näin, Reynolds totesi. 

Tilaisuudessa Deadpool-elokuvista tuttua Reynoldsia kunnioitettiin omalla tähdellä Walk of Fame -kadulla. Kyseessä on Hollywoodissa sijaitseva kävelykatu, jonka varrella sijaitsee yli 2500 tähteä, joilla kunnioitetaan eri julkisuuden henkilöitä heidän työstään viihdeteollisuuden hyväksi. 

Tilaisuutta sivusta seurannut Lively huolehti kaksikon säkenöivistä tyttäristä, Jamesista, 2, sekä syyskuussa syntyneestä pienokaisesta, jonka nimeä ei julkisuudessa ole kerrottu. 

Katso kuvat onnea hehkuvasta perheestä alta.

(kuva: AOP)

James-tytär innostui varastamaan tilaisuudessa mikrofonin. (kuva: AOP)

Reynolds myös muisti huomioida suloisessa kiitospuheessaan myös vaimonsa, mikä sai varmasti monet kateudesta vihreäksi. 

- Olet paras asia, joka minulle on tapahtunut. Tulet toisena elämässäni, heti tämän tähden jälkeen. Teet kaikesta elämässäni parempaa. Olet tehnyt minusta unelmieni isän, vaikka ennen ajattelin minussa olevan potentiaalia vain hauskaksi enoksi. 

Pariskunta todistikin jälleen voivansa paremmin kuin koskaan. 

(kuva: AOP)

Lue myös: Humoristinen kuva Blake Livelystä leviää netissä - katso aviomiehen naseva vastaus

Lue myös: Ryan Reynolds hetkestä, jolloin tajusi vaimonsa olevan se oikea: "Jokin raja ylittyi"

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat