Kuva: Senja Rapila

Kuka tahansa voi auttaa sodassa eläviä lapsia ilmaiseksi - suomalaisbändiltä nerokas tempaus

15.02.2017 17:00 - Senni Loikala

Vesterinen yhtyeineen julkaisi suositussa musiikkipalvelussa Lapselleni-kappaleen, jonka kuuntelukerroista saadut tuotot ohjataan Syyrian lasten auttamiseen.

Iskelmäpoppia soittava Vesterinen Yhtyeineen -orkesteri aloitti Pelastakaa lapset ry:n kanssa helmikuun alussa hyväntekeväisyyshankkeen, jonka avulla kuka tahansa pystyy auttamaan Syyrian sisällissodan keskellä eläviä lapsia.

Auttaminen ei maksa ihmisille mitään, vaan se onnistuu kuuntelemalla yhtyeen uutta Lapselleni-kappaletta Spotifysta. Kuuntelukerroista saadut tuotot ohjataan Pelastakaa lapset ry:n kautta Syyrian lasten auttamiseen.

- Keikkareissuilla tulee puhuttua maailman asioista ja Syyrian synkkä tilanne on yksi pahimmista konflikteista maailmansotien jälkeen. Se oli luontevaa yrittää auttaa omalta osaltaan, yhtyeen solisti Tero Vesterinen kertoo.

Lapselleni-kappale löytyy myös yhtyeen viime vuonna julkaisemalta Kirottu yksinäisyys -albumilta. Hyväntekeväisyyshanketta varten tutusta kappaleesta tehtiin uusi versio.

- Olemme soittaneet Lapselleni-biisiä keikoilla ja se aiheuttaa voimakkaita reaktioita. Tällä kappaleella pystyy koskettamaan niin monia ihmisiä ja itselläni ovat omat lapseni laulaessa mielessä. Kun näkee kuvia Syyriasta, niin aasinsilta ei ole enää pitkä siihen ajatukseen, että mitä jos he olisivat minun lapsiani.

"Kaikki tuotot menevät eteenpäin"

Vesterinen yhtyeineen on tyytyväinen, että hyväntekeväisyyden tekeminen Spotifyta hyödyntämällä on suhteellisen edullista. Tällöin hyväntekeväisyyteen menevät tuotot ovat selvästi suuremmat kuin hankkeissa, joiden kustannukset nielevät paljon rahaa.

- Monesti hyväntekeväisyyshankkeet kasvavat, tehdään paljon studiotöitä, julkaistaan levy ja koitetaan myydä sitä. Silloin kustannukset ovat niin isot, ettei siitä jää pahemmin jaettavaa, Vesterinen tuumaa.

- Nyt me pistimme studiokulut omaan piikkiin ja jakelija lähti mukaan hommaan. Kaikki biisin tuotot menevät eteenpäin.

Vesterinen yhtyeineen on tehnyt hyväntekeväisyyttä myös aiemmin esimerkiksi perheväkivaltaa vastaan.

Jos tahdot osaltasi auttaa Syyrian lasten tilannetta, kuuntele Spotifysta hiljattain julkaistu Lapselleni-kappale. Jos laitteellesi on asennettu Spotify, voit kuunnella kappaleen alta.

Tero Vesterinen on puhunut aiemmassa haastattelussa avioliitostaan. Muusikko kertoi esimerkiksi rakastuvansa vaimoonsa joka aamu uudestaan. Pääset lukemaan artikkelin tästä.

Kilpailut

Uusimmat