Kuva: TV2

Mitä tapahtuu, jos Sohvaperunat-sarjassa sanoo jotain, mitä ei halua telkkariin? Tähdet paljastavat

05.04.2017 17:45 - Rea Tallgren / rea.tallgren@bauermedia.fi

Joskus sohvaperunat saattavat hetken huumassa sanoa jotain sellaista, mitä eivät halua koko kansan tietoon. Sarjan Osku ja Juhani paljastavat, miten kyseisessä tilanteessa toimitaan.

Sohvaperunoista tutut turkulaiset herrasmiehet Juhani ja Osku viettävät viikottain aikaa sohvalla televisiota katsellen. Toisin kuin monilla muilla kaveruksilla, heitä kuitenkin seurataan lukemattomien suomalaisten toimesta, kun he televisiota katsovat ja kommentoivat. 

Sanavalmiit ja lupsakat miehet ovat tehneet moniin lähtemättömän vaikutuksen sutkautuksillaan. Mutta mitä jos televisiota katsoessa tuleekin sanottua jotain sellaista, mitä ei ohjelmaan halua päätyvän?

- Kyllä on ollut sellaisia tilanteita, että on jotain omaan yksityiselämään liittyvää saattanut lipsauttaa. Sitten pitää vaan sanoa tuotantotiimille, että tuota ei sitten saa laittaa telkkariin, Osku kertoo SuomiRockin haastattelussa. 

Miehen mukaan toiveita on aina kunnioitettu. Osku ja Juhani ovat olleet sarjassa mukana jo vuodesta 2015 asti. 

- Itse olen pyrkinyt siihen, että sanon vain sellaisia asioita, joita voisin sanoa selkä suorana samalle ihmiselle myös kasvotusten, Osku pohtii kommenttejaan. 

Juhani kertoo oman suosikkinsa olevan sarjan "ukkiskerho", eli iäkkäämmistä herrasmiehistä koostuva porukka. 

- Siinä on minulle ja Oskullekin tavoitetta, että voidaan vielä sen ikäisenä istua vierekkäin sohvalla ja yhtä skarpisti kommentoida ohjelmia, Juhani naurahtaa. 

(kuva: TV2)

Lue myös: Uudet Vain elämää -artistit viljelevät rankkaa huumoria: "Ei sovi koko perheen ohjelmaan"

Lue myös: Egotrippi versioi TV-ohjelmassa Popedaa - kuuntele, päihittääkö kappaleellaan Anssi Kelan

Sohvaperunat TV2:lla perjantaisin klo 21. 

Kilpailut

Uusimmat