Kuva: Senja Rapila

Roope Salminen rakkaudesta: Molempien tulee haluta suhteelta samaa

10.07.2017 08:15 - Karoliina Kotala

Roope Salminen muisteli ikimuistoisinta kesärakkausmuistoaan ja pohti mitä on oppinut rakkaudesta.

Suomalaisyleisölle muun muassa Roope Salminen & Koirat -yhtyeestä sekä Putous-ohjelmasta tuttu Roope Salminen muisteli tuoreessa haastattelussa erityisintä kesärakkausmuistoaan, joka sijoittuu miehen lapuuteen.

- Olin noin 8-vuotiaana perheemme kesäpaikassa Suvirannassa ja siellä oli myös tuttavaperheen tyttö, johon olin hyvin ihastunut. Sain sitten häneltä poskipusun laiturin nokassa, se on kyllä paras kesärakkausmuisto, Salminen muistelee.

Roope Salminen kuvattuna aurinkoisessa Hernesaaren rannassa. (kuva: Senja Rapila)

Rakkauden osalta muutoin Roope uskoo, että tasapaino on suhteessa erittäin tärkeä tekijä.

- Jos toinen fanittaa toista tai menee aina toisen aikataulujen mukaan tai toisella on enemmän annettavaa siihen juttuun, niin siitä ei tule mitään. Joko molemmat haluaa olla parisuhdekeskeisiä ja antaa kaiken vapaa-aikansa suhteelle tai sitten molemman on oltava tosi urakeskeisiä ja itsenäisiä. Molemman tulee haluta suhteelta samaa.

Roope Salminen kuvattuna aurinkoisessa Hernesaaren rannassa. (kuva: Senja Rapila)

Työhaaveiden osalta Salminen kertoo, ettei juurikaan kaipaile enää mitään.

- En haaveile enää mistään, olen saanut niin paljon. Jos saisin nyt kuulla, että minulla on parantumaton tauti, niin lähtisin ihan hymy huulilla. Olen saanut kokea sellaisia kokemuksia, joista en olisi edes haaveillut ja siksi tuntuisi mauttomalta pyytää enempää, Salminen avautuu.

Roope Salminen kuvattuna aurinkoisessa Hernesaaren rannassa. (kuva: Senja Rapila)

Kuuntele alta tuore Tanssi se ulos -kappale, jossa mukana on myös Ellinoora:

 Lue myös: Roope Salminen viihdealasta kiinnostuneille: Tehkää jotain muuta!

Lue myös: Roope Salminen elää hetkessä - Yhtä asiaa hän kuitenkin katuu

Kilpailut

Uusimmat