Kuva: AOP

TV:stä tuttu suomalaisjuontaja tilittää blogissa yksinäisyyttään: "Kaverini eivät uskalla soittaa"

11.09.2017 14:05 - Anna Hopi

Hanna Sumari, 59, kertoo blogissaan elävänsä hyvin yksinäistä elämää.

Televisiosta tuttu juontaja ja toimittaja Hanna Sumari avautuu blogissaan yksinäisyyden tunteesta, joka on tuttu monelle ihmiselle. Harva ymmärtää, että myös julkisuuden henkilö voi olla todella yksinäinen.

"Minä olen usein yksinäinen, koska olen lähes aina yksin. Kukaan ei sitä usko, koska julkinen työni on niin näkyvää. Näyttää, että olen aina jossain. Kaverini eivät tohdi soittaa minulle. He sanovat, etteivät uskalla häiritä. Ja sitä paitsi kukaan ei enää soita muutenkaan. Asiat kirjoitetaan," Sumari tilittää blogissaan.

"Teen yleensä töitä kotitoimistossa. Istun nojatuolissa ja kirjoitan blogeja, luentoja, tiedotteita, lehtijuttuja. Suurin osa työstäni on hyvin yksinäistä. Kun lähden tapaamaan asiakkaita, juontotöihin, luennoimaan, treeneihin, ostoksille istun yksin autossa. Ajan takaisin ja olen jälleen yksin. Tiedän jotain siitä miltä yksinäisyys tuntuu."

Sumari ei viihdy omien sanojensa mukaan yksinäisyydessä.

"Yksinäisyys ei sovi minulle ollenkaan, olen seurallinen ja saan voimaa ihmisistä. Rakastan ihmisiä ja keskusteluja. Enkä usko, että yksinäisyys sopii kenellekään, kuin vain tilapäisesti. Kun on tavannut paljon ihmisiä ja on ollut kiireistä, kaipaa yksinäisyyttä ja rauhaa, mutta se on eri asia kuin joutua yksinäisyyteen. Minähän olen onnekas. Olen naimisissa ja rakastunut. En ole yksin iltoja. Saan nukahtaa toisen ihon lämmössä ja juoda aamukahvini yhdessä rakkaani kanssa. Siitä onnesta moni antaisi mitä tahansa. Ongelma on se, etteivät ihmiset kohtaa toisiaan elävässä elämässä, vaan somessa."

(kuva: AOP)

Juontaja pohtii ratkaisua yksinäisyyden tunteeseen.

"Yksinäisyys sattuu paitsi sydämeen ja sieluun myös kehoon. Se tuottaa oikeaa fyysistä kipua ja se on terveydelle vaarallista, " hän kirjoittaa.

"Kuinka yksinäisyyttä täällä voisi vähentää? En tiedä vastausta. Pientä pintafiksausta on helppoa tehdä puhumalla vieraille, huomioimalla jne.jne. mutta mistä ja kuinka yksinäinen saisi ihan oikean ystäväpiirin. Kun katselen ympärilleni, kuulen monelta taholta, kuinka vaikeaa se on. Jospa avaisimme korvamme ja silmämme ja lopulta kotimme ja kutsuisimme mukaan menoon sellaisia joita emme ihan hyvin vielä tunne? Joskus yksinäinen voi olla aivan lähellä ja oikeasti hirveän kiva tyyppi."

Lähde: Hanna Sumarin blogi.

Lue myös: Hanna Sumari opastaa naisia: "Älkää sisustako miehiänne pois kodista"

Kilpailut

Uusimmat