Kuva: AOP

Kaupan kassalta Suomen huipulle - katso videolta, millaista arkea Antti Tuisku eli ennen tähteyttä

18.09.2017 08:15 - Senja Rapila

Suomalainen poptähti osallistui 14 vuotta sitten Suomen ensimmäiselle Idols-laulukilpailun kaudelle, jossa hän tuli kolmanneksi.

Rovaniemeläinen Antti Tuisku on vasta 18-vuotias, kun hän osallistuu Idolsiin. Tuolloin hän ei vielä tiedä, että vuosien päästä hän tulisi olemaan yksi Suomen rakastetuimmista artisteista. Jos palataan Tuiskun uran alkuajoille, päästään vuoteen 2003 ja Idols-laulukilpailuun.

Idolsin koelauluissa ensimmäisen kerran jatkoon Tuisku pääsi Craig Davidin kappaleella Walking Away. YouTubesta löytyy myös Tuiskun esittelyvideo, missä hän esittelee itsensä ja elämänsä katsojille. Pääset katsomaan videon alapuolelta tai täältä.

Fanit ovat jakaneet runsaasti YouTubessa videoita Tuiskun Idols-matkasta, ja niitä on netti pullollaan. Yhden näet muun muassa täältä.

Idolsin finaalissa Tuisku esitti muun muassa kappaleen I Just Died In Your Arms Tonight, joka on brittiläisyhtye Cutting Crew:n kappale.

Ensimmäisessä Suomessa järjestetyssä Idols-laulukilpailussa Antti Tuisku sijoittui kilpailussa kolmanneksi. Kauden voittajaksi äänestettiin Hanna Pakarinen ja toiseksi sijoittui Jani Wikholm.

Ensimmäisen levynsä, nimeltään Ensimmäinen, Tuisku julkaisi vuoden 2004 keväällä. Levyltä löytyvät muun muassa hitit En halua tietää, Ota kuva ja Yritä ymmärtää.

Tänä päivänä Antti Tuisku on yksi Suomen kuumimmista artistinimistä. Hän myös toimii päätuomarina uudistuneessa Idols-laulukilpailussa, joka alkoi tässä kuussa.

Antti Tuisku kuvattuna vuonna 2017. (kuva: Senja Rapila)

Lue myös: Muistatko 16-vuotiaan Idols-Torstenin? Näin hän on muuttunut

Lue myös: Antti Tuiskulta ja JVG:ltä uusi kappale - kappaleessa hauska viittaus suomirock-hittiin

Lue myös: Antti Tuiskun uusi kappale kosketti faneja: "Kuin suoraan mun elämästä"

Kilpailut

Uusimmat