Kuva: Senja Rapila

Suomalaislaulaja liikuttuneena saamastaan viestistä: "Olin tekemässä itsemurhaa..."

06.02.2018 10:15 - Henna Koste - Luettu 2 288 kertaa

Mikko Harjun kappaleet ovat liikuttaneet suomalaisia.

Laulaja Mikko Harju tunnetaan koskettavista hittikappaleistaan, kuten Sinä riität ja Mä olen tässä. Vahvat tekstit ovat syntyneet hänen sanojensa mukaan eletystä elämästä. 

- 17-vuotiaana tuli jo paljon muutoksia omassa elämässä. Olen Siikaisista kotoisin, ja meininki oli siellä välillä aika kovaa. 17-vuotiaana oli tosi rankka ero. Sain isoveljeni kanssa hyvinvointiajatuksia. Minulla oli huono suhde päällä ja tuli aina kauhea fiilis, kun käytin alkoholia. Päätin, että minun täytyy lopettaa se, Harju kertoo.

Mies laittoi täysikäisyyden kynnyksellä korkin kiinni. Harju innostui kirjallisuudesta ja halusi syventyä itseensä. 

- Uskon, että kun syvennyn itseeni ja etsin puhtautta, tulee tällaista tekstiä. Se on sitä, mitä sisältäni tulee. En ole erikseen ajatellut, että kirjoitan voimaannuttavia kappaleita, artisti sanoo.

Harjulla on vannoutunut faniryhmä, ja palautetta tulee tasaiseen tahtiin. Perinteistä postia tulee harvemmin, mutta sosiaalisen median kautta tulvii viestejä. 

- Tosi rankkoja tarinoita, esimerkiksi: "Olin tekemässä itsemurhaa, mutta musiikkkisi auttoi ymmärtämään ja pääsemään ajatuksesta yli”. Näitä on tullut useampikin. Vou, miten paljon musiikilla voi vaikuttaa, Harju toteaa. 

Kuuntele alta laulajan Mä olen tässä -kappale.

Lue myös: Iskelmä Gaalan Vuoden tulokas on Mikko Harju

Uusimmat