Kuva: Senja Rapila

Jonna Geagea odottaa innoissaan kesäpestiä radiossa: ”Minulla ei ole kauheasti suodattimia”

15.06.2018 15:45 - Emmi Moilanen - Luettu 333 kertaa

Radio Novan Kesäaamussa juontava laulaja odottaa radiolta erityisesti vuorovaikutusta kuuntelijoiden kanssa.

Nylon Beatista tuttu laulaja Jonna Geagea ryhtyy juontajaksi Radio Novan kesäaamuihin 24.-26.7. väliselle ajalle. Esko Eerikäisen kanssa juontava Geagea kertoo Voice.fi-sivuston haastattelussa, että lupautui innoissaan mukaan aamujuontajan pestiin.

Geagea odottaa radiopestiltään eniten musiikkia sekä vuorovaikutusta kuuntelijoiden kanssa.

- Minusta on hauskaa päästä sanomaan omia mielipiteitä asioista. Olen aina ollut vähän sellainen tyhmän rehellinen, eikä minulla ole kauheasti suodattimia. Minä kyllä sitten sanon, mitä olen mieltä, Geagea toteaa.

- Ehkä tuo on juuri se asia, joka sitten herättää sitä keskustelua ja ainahan joku on erimieltä asioista, hän jatkaa.

Tietokilpailu olisi pahinta mitä voisi tapahtua

Geagea osaa kertoa myös heti, mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua juontajapestin aikana.

- Joku tietokilpailu. Se ei ole sellaista normaalia höpinää ja asioista keskustelua, vaan sinun oikeasti pitää vastata nopeasti ja tietää. Sellainen jännittää, toivottavasti niitä ei tule, artisti nauraa.

Geagean mukaan hän itse kuuntelee radiota eniten autossa. Hyvän musiikin lisäksi laulaja kuuntelee mielellään radiojuontajien keskustelua.

- Pidän varsinkin siitä, jos he nauravat ja heillä on kivaa. Koska minuun se tarttuu, alkaa naurattaa ja tulee hyvä mieli.

Geagea ei vielä myönnä jännittävänsä heinäkuun loppupuolella starttaavia aamulähetyksiä. Nauramisesta pitävä laulaja uskoo, että heillä tulee olemaan studiossa hauskaa yhdessä Eerikäisen kanssa. Geageasta on mahtavaa, että nyt myös hän pääsee välittämään tunteita kuulijoille.

- Toivottavasti minäkin olen sitten hauska. Luulen kyllä, että meille tulee tosi kivaa, laulaja tiivistää.

Geagean lisäksi Novan Kesäaamujuontajina kuullaan Ernest Lawson ja Roope Salminen, Sanni, Heidi Sohlberg, Ile Uusivuori, Kasmir sekä Reino Nordin.

Voit kuunnella Jonna Geageaa Radio Novan Kesäaamussa 24.-26.7. kello 6-10.

Lue myös: Ile Uusivuori tekee paluun aamuradioon - "Eihän tästä voinut kieltäytyä"

Lue myös: Jonna Geagea soolourastaan: Jännittää, saako tästä jälleen ammatin

Voice.fi ja Radio Nova kuuluvat Bauer Mediaan.

Arvostele artikkeli

Uusimmat