Kuva: Emmi Moilanen

Lola Odusoga ei voi sietää kehuja hoikkuudesta - "Minua ei määritellä kokoni perusteella"

05.11.2018 20:15 - Katariina Auvinen

Lola Odusoga kävi Iskelmän Satu Kotosen Sunnuntaivieraana.

Iskelmän Satu Kotosen Sunnuntaivieraana on tällä viikolla juontaja ja entinen Miss Suomi Lola Odusoga. Koko haastattelu on kuultavissa RadioPlayn kautta. Odusoga pongahti julkisuuteen 18-vuotiaana, kun hän voitti Miss Suomi -kilpailun vuonna 1995. Siitä lähtien nainen on tehnyt hommia julkisuuden parissa. 

- Lähdin missikilpailuihin hakemaan itselleni duunipaikkaa ja se on toteutunut. Oma missivuoteni avasi minulle kaikki mahdolliset ovet, jotka halusin, mutta niiden eteen piti tehdä paljon töitä, hän kertoo. 

Yli 20 vuoteen mahtuu mitä erikoisimpia sattumuksia työtarjouksista erikoisiin treffikutsuihin. 

- Noin kolme vuotta sitten sain muistaakseni autopesufirmalta työehdotuksen, jossa minua pyydettiin spiikkaamaan äänimainos radioon. Sinänsä siinä ei ollut mitään erikoista, mutta asia sai erikoisen käänteen, kun näin spiikit, jotka minun pitäisi lukea, Odusoga kertoo. 

Naisen mukaan spiikit sisälsivät pelkästään pikkutuhmaa materiaalia, jotka eivät hänen mielestään soveltuneet ihan 40-vuotiaan kahden lapsen äidin maailmaan. 

- Mutta kyllähän tuollaiset jutut tai omituiset treffipyynnöt ovat ehdottomasti tämän alan suola. Niitä käydään perheen ja kavereiden kanssa läpi. Nykyisin tuollaiset ovat vain mielestäni hauskaa, hän kertoo. 

Nainen saa treffi- ja seuralaispyyntöjä useasti. Hyvin monesti asialla ovat vanhemmat miehet, jotka yrittävät suostutella naista emännäksi. 

- Kun erosin kolme vuotta sitten, viestejä alkoi tulvimaan enemmän. Yleensä kyseessä ovat reilusti vanhemmat miehet, joilla olisi emännän paikka vapaana ja sauna lämpiämässä. Vastaavasti reilusti nuoremmat miehet laittavat minulle myös viestejä. En ole oikeastaan koskaan kiinnostanut aivan omanikäisiäni, hän kertoo. 

(kuva: Emmi Moilanen )

Painon kommentoiminen saa näkemään punaista 

Lola Odusoga on aina saanut kommenttia ulkonäöstään. Hän on itsevarma nainen, joka inhoaa kuitenkin kehopositiivisuus-sanaa. 

- Olen hämmentynyt siitä, että esimerkiksi työelämässä jotkut edelleen ovat sitä mieltä, että se miltä näytät, määrittelee tehokkuutesi. Hoikkia pidetään tehokkaina, koska se ilmiselvästi pystyvät pitämään huolta itsestään. Eihän se, kuinka paljon painat, kerro tai määrittele kuinka tehokas olet työelämässä, Odusoga pohtii. 

Nainen kertoo, että hän puuttuu myös sosiaalisessa mediassa niihin kommentteihin, jotka arvostelevat hänen ulkonäköään. 

- Jos joku esimerkiksi kertoo, että näytänpä hoikalta tässä kuvassa tai oletpa hoikistunut, kerron heille ettei minulle tarvitse sellaista sanoa. Minua ei määritellä kokoni perusteella, vaikka ihminen olisi ajatellutkin sitä kohteliaaksi kommentiksi, hän kiteyttää. 

Vaikka hän on saanut paljon työtarjouksia, julkisuus on veroittanut häneltä myös paljon.

Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä ja kuuntele kaikki ohjelman jaksot. 

Iskelmä ja Voice.fi kuuluvat molemmat osana Bauer Mediaan. 

Lue myös: Haaveiletko vielä perheenlisäyksestä, Olli Lindholm?

Kilpailut

Uusimmat