Kuva: RadioPlay

Miksi ihmisiä katoaa valtatien varrelta? Villit teoriat viittaavat jopa ufoihin

05.12.2018 21:45 - Katariina Auvinen - Luettu 1 051 kertaa

Huorapuutarhan tässä jaksossa Pauliina ottaa esille tapauksen, joka kummastuttaa vielä tänäkin päivänä.

RadioPlayn Huorapuutarhan -murhapodcastissa Pauliina ottaa esille tapauksen, joka on hämmentänyt tutkijoita jo yli 30 vuotta. Pauliina käsittelee Yhdysvaltojen halki menevän jättimäisen valtatien I80-tien varrella tapahtuneita omituisia katoamisia. Erityisesti Nevadassa on kadonnut mystisesti kolme ihmistä. 

- Halusin ottaa tämän tapauksen käsittelyyn, koska epäilen, että Nevadassa toimii aktiivinen sarjamurhaaja, Pauliina kertoo. 

Nevadan osalta valtatie kulkee autiomaan kautta, jonka varrella ei ole paljonkaan asutusta. Ensimmäinen omituinen katoaminen tapahtui vuonna 1978. Kyseessä oli 73-vuotias Nan Dixon, joka oli lähtenyt ajamaan Kaliforniasta perheensä luokse. Matka kulki kohtalokkaan valtatien halki ja viimeinen havainto naisesta on Grass Valleyn alueelta Nevadasta, kun Dixon oli ostanut luottokortilla bensiiniä. 

Dixon ei koskaan saapunut perille. Sen sijaan hänen autonsa löydettiin neljä vuotta myöhemmin syrjäiseltä paikalta. Auton tankki oli puoliksi täynnä ja se oli täysin toimiva, mutta naisesta ei näkynyt jälkeäkään. Ajoneuvo löytyi vielä paikalta, joka oli tutkittu heti naisen katoamisen jälkeen. 

Autosta löytyi sähköteippiä, jossa oli hiuksia sekä verijälkiä, mutta dna-tutkimus ei ollut mahdollinen tuolloin. Dixon oli kadonnut kuin tuhka tuuleen ja hänet on vieläkin ilmoitettu kadonneeksi. 

Toinen katoaminen tapahtui lähes 30 vuotta myöhemmin 

Seuraava katoaminen tapahtui lähes 30 vuotta myöhemmin, 2006, kun miehensä juuri jättänyt Judith Cassida oli lähtenyt kotoaan. Hän oli jättänyt miehensä paperilapulla ystävänpäivänä. Sen jälkeen Cassida oli pakannut tavaransa ja lähtenyt ajamaan autollaan. Hänen määränpäästään ei ollut tietoa. Cassidan katoaminen lähti käyntiin, kun hänen autonsa löytyi hyvässä kunnossa ja hylättynä Nevadasta kaksi viikkoa sen jälkeen, kun nainen oli jättänyt kotinsa. 

Autosta ei löytynyt minkäänlaisia merkkejä kamppailusta tai mitään vihjeitä Cassidan mahdollisesta olinpaikasta. Viimeinen havainto naisesta saatiin, kun hän oli vieraillut pikaruokaravintolassa. Ravintola oli lähellä sitä paikkaa, jossa itse asiassa Nan Dixon nähtiin tankkaamassa juuri ennen katoamistaan. 

Omituisen seikan katoamisiin tuo se, että poliisi on olettanut molempien katoamisten olevan mahdollinen itsemurha. 

Kolmas katoaminen herättää kysymyksiä 

Viimeisin katoaminen tapahtui viisi vuotta myöhemmin vuonna 2011. Toisen maailmansodan veteraani Patric Carnes oli menossa kotiinsa koiransa Lucky mukanaan. Carnes ajoi huhtikuisena yönä samaa kohtalokasta valtatietä Nevadan kohdalla, jossa muut katoamiset olivat tapahtuneet. Poliisi pysäytti miehen pienen ajorikkomuksen vuoksi. Viranomaiselle mies oli sanonut, että hän ei todellakaan aikoisi ajaa enää koskaan yöllä. 

- Miehen puheet kummastuttivat. Hän oli kertonut, että seurasi edellä ajaa rekkaa, koska se oli menossa samaan paikkaan mihin hän oli menossa. Poliisi oli päästänyt Carnesin varoituksella ja tämä oli päässyt jatkamaan matkaansa, Pauliina kertoi miehen viimeisistä hetkistä. 

Yhdeksän tuntia myöhemmin Carnesin auto löytyi hyvässä kunnossa melkein samasta paikasta, josta Cassidan ajoneuvo löytyi. Sen sijaan miehestä tai tämän koirasta ei näkynyt jälkeäkään. 

Moni epäilee, että kyseessä olisi rekkakuski, joka hyökkäisi haavoittuvien ja vanhusten kimppuun. Vaikka mystinen Area 51 on täysin toisella puolella Nevadaa, villien huhujen mukaan kyseessä voisivat olla ulkoavaruuden oliot, jotka olisivat kaapanneet ihmiset. 

- Vuonna 2009 FBI julkisti, että se on käynnistämässä tutkimuksen, jossa keskitytään murhiin, jotka ovat sattuneet valtateiden varrella. Poliisi ei ole paljastanut muita yksityiskohtia, mutta aloite on kerätä infoa yhteensä 30 vuoden ajalta, Pauliina kertoo. 

Justiina itse keskittyy kertomaan tällä kertaa ruotsalaisen Annie Börjessonin kuolemasta. 

Kuuntele koko jakso RadioPlayn kautta. 

Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä ja kuuntele kaikki ohjelman jaksot. 

Lue myös: Maakellari oli täynnä verta, mutta ruumiita ei löytynyt - totuus paljastui puutarhasta

Lue myös: Äiti luuli saaneensa viestin lapseltaan, sen sijaan totuus oli aivan muuta - "Minulla on tyttäresi"

Lue myös: Kadonneiden pikkutyttöjen vanhemmat saivat hirvittävät postipaketit - lähettäjänä oli murhaaja

Arvostele artikkeli

Suosittelemme

Uusimmat