Kuva: Instagram

Onko hän seksikkäin sairaanhoitaja? Nainen hurahti bikini fitnekseen

11.12.2018 19:15 - Katariina Auvinen

Paige Mills hurahti kehonrakennukseen kolme vuotta sitten, kun hän oli tekemässä hoitajaopintojensa lopputyötä.

Australialainen Paige Mills, 24, tekee hektisiä työpäiviä ensiavussa, jossa hän toimii sairaanhoitajana. Kiireinen työ ei kuitenkaan estä naista treenaamasta jopa kahta tuntia päivittäin. Mills kertoo, Mirror-julkaisulle, että hänen kotoaan puuttuu yksi asia, joka tekee treenin mahdolliseksi, nimittäin televisio. 

- Olen kuullut, ettei ihmisillä ole aikaa mennä salille tai treenata, mutta sen sijaan he katsovat jopa kolme tuntia televisiota, Mills kertoo. 

Mills löysi alkujaan liikunnan ilon silloin, kun hän oli hoitajaopintojensa loppusuoralla tekemässä opinnäytetyötä. Hänestä tuntui tuolloin, että pitkällinen opiskelu ja tuntien istuminen tekivät hänet väsyneeksi. Mills päätti aloittaa treenaamisen, jotta hän saisi purettua energiaa. Sen jälkeen nainen innostui kehonrakennuksesta, jonka tuloksia hän esittelee usein sosiaalisessa mediassa. 

Nainen on nykyisin tehnyt työnsä ohella keikkoja myös bikini fitness -mallina. 

- Työni on stressaavaa ja hektistä vuorotyötä, mutta nautin siitä. Olen silti pystynyt pitämään treenirutiinini, vaikkakin se on joskus vaikeaa. Työssäni en saa nostaa ihmisiä ilman nostolaitetta, joten voimakkuudesta ei ole niin paljon hyötyä kuin voisi kuvitella. Uskon sen kuitenkin auttavan siihen, etten ole kärsinyt selkäkivuista, jotka ovat todella yleisiä hoitajilla, hän kertoo julkaisulle. 

Nainen ei pihistele ruuasta. Hän pyrkii syömään paljon proteiinipitoista ruokaa, jossa on myös sopivissa määrin hiilihydraatteja. 

- Syön normaalisti noin 2000-3000 kilokaloria päivittäin. Työni on saanut minut arvostamaan omaa terveyttäni niin paljon, että haluan pitää kehostani niin hyvää huolta kuin mahdollista, hän kertoo. 

View this post on Instagram

💄

A post shared by Paige Mills (@bikerbiddie) on

Lue myös: Upea selviytymistarina - nainen parantui lapsena vakavasta syövästä ja auttaa nyt muita

Lue myös: Sairaanhoitaja meni kampaajalle suoraan yövuorosta - reissusta nettihitti tärkeästä syystä

Lähde: Mirror 

Kilpailut

Uusimmat