Kuva: YouTube

Tänään tv:ssä: Fantasiamaailma, jossa valehtelu ei ole mahdollista

17.12.2018 07:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Valehtelemisen Sietämätön Keveys -elokuva julkaistiin vuonna 2009.

Valehtelu on asia, jota kukaan ei oikeastaan haluaisi kuulla, mutta silti sitä useat tekevät jopa tietämättään. Tänään tv:ssä nähdään hulvaton fantasiakomedia maailmasta, jossa ihmiset eivät osaa eivätkä pysty valehtelemaan. Kaiken tämän harmonian keskellä kuitenkin Mark-niminen henkilö oppii valehtelun jalon taidon ja käyttääkin tätä kykyä häikäilemättömästi hyväkseen.

Ricky Gervaisin käsikirjoittama, noin 1,5 tuntia kestävä, Valehtelemisen Sietämätön Keveys - komedia on hulvaton kuva maailmasta, jollaista me tuskin tulemme oikeassa elämässä näkemään. Elokuva keräsi julkaisuvuonnaan 2009 paljon kiitettäviä arvioita ja useat ihmiset ovat nimenneet elokuvan yhdeksi suosikkikomedioistaan.

Leffan on ohjannut Matthew Robinson ja Ricky Gervais sekä pääosissa nähdään itse Gervais, Jeffrey Tambor, Jennifer Garner, Jonah Hill ja Rob Lowe.

Trailerin näet alta.

Valehtelemisen Sietämätön Keveys

TV5

Klo 21.00

Lue myös: Julkaisetko paljon parisuhdekuvia sosiaalisessa mediassa? Huonoja uutisia

Lue myös: Resident Evil -kuvauksissa vahingoittunut stuntnainen avautui tuskastaan - käsivarsi repeytyi irti

Lue myös: Angelina Jolie mustamaalaa lapsilleen Brad Pittiä - "Hän teki alhaisen tempun"

Kilpailut

Uusimmat