Kuva: RadioPlay

Hotelli olikin kauhujen talo - poliisi löysi teurastuspöydän ja kaasukammion

19.12.2018 14:15 - Katariina Auvinen

RadioPlayn Huorapuutarhan -murhapodcastissa Justiina kertoo lääkäristä, jota on tituleerattu Yhdysvaltojen ensimmäiseksi sarjamurhaajaksi.

Huorapuutarhan-rikospodcastissa paneudutaan tällä kertaa H.H. Holmesin tapaukseen sekä Raamattu-Johnina tunnettuun sarjamurhaajaan. 

H.H. Holmes eli Herman Webster Mudget eli 1800-luvun loppupuolella ja hän surmasi eläessään satoja uhreja mitä karmeimmilla tavoilla. Mies oli ammatiltaan lääkäri ja hän omasi vielä karismaattisen tavan esiintyä. Miestä kiinnosti jo nuorena lääketiede ja hänen kerrotaan tehneen lääketieteellisiä kokeita eläimillä. 

Kun mies pääsi opiskelemaan lääketiedettä, hän suoritti koulun ja muutti Chicagoon vuonna 1984. Tuolloin hän työskenteli apteekissa ja tehtaili samalla veropetoksia sekä ryöstöjä. Mies myös muutti nimensä Henry Howard Holmesiksi. Kun apteekin omistaja kuoli luonnollisesti, Holmes suostutteli tämän lesken myymään apteekin hänelle. Kun apteekki oli vaihtanut omistajaa, leski yllättäen katosi. 

- Hänen kerrotaan olleen Holmesin ensimmäinen uhri, Justiina kertoo. 

Mies jatkoi työskentelyään ja päätti rakennuttaa apteekin vastpäätä ostamalleen tontille hotellin. Hotellista tuli kuitenkin varsinainen kauhujen talo. Kolmikerroksisessa hotellissa oli yli 60 huonetta ja yli 50 ovea. Jotkut ovet eivät tuntuneet johtavan minnekään, joissain kolkissa oli salakäytäviä ja jyrkkiä kuiluja. Sen lisäksi hotellissa oli myös krematorio sekä omatekoinen kaasukammio. Mies pystyi kuitenkin ovelalla tekniikalla peittelemään jälkiään rakennuttajilta. 

- Tuo kuulostaa synkemmältä versiolta Vekkulasta, Pauliina naurahtaa. 

Karismaattisena miehenä Holmesilla ei ollut pulaa naisseurasta. Hän mieltyi muun muassa apteekin työntekijän, Nedin, vaimoon Juliaan, jonka kanssa hän aloitti salasuhteen. Salasuhde päättyi hirvittävällä tavalla, kun Julia ja hänen tyttärensä katosivat. Holmes hankkiutui naisen luurangosta eroon myymällä sen yliopistolle. Siihen aikaan kyse ei ollut ihmeellisestä asiasta, koska mies oli kuitenkin lääkäri. 

Vakuutuspetosten ohella mies matkusteli ympäri maata. Hän jopa vietti hetken aikaa vankilassakin, koska hän oli yrittänyt myydä varastettuja hevosia. Vankila-aikana Holmes tapasi kaksi miestä, joiden kanssa hän halusi tehdä vakuutuspetoksen. Toinen mies jäi kuitenkin matkasta pois, koska hänen vankila-aikansa jatkui, kun taas Holmes sekä Benjamin Pitezel pääsivät ulos. 

Pitezel oli määrä esittää kuolleeksi, jonka jälkeen Holmes olisi päässyt kiinni henkivakuutusrahoihin. Sen jälkeen miehet olisivat jakaneet vakuutusrahat keskenään. Holmes kuitenkin päätyi murhaamaan Pitezelin oikeasti. Ongelmana oli kuitenkin, että niin Pitezellin vaimo kuin hänen viisi lastaan tiesivät veropetoksesta. Hän päätti murhata kolme lasta, jotta salaisuus pysyisi turvassa. Tilanteen paljasti kuitenkin vankilaan jäänyt mies, joka oli katkera siitä, ettei hän saanut siivuakaan vakuutuspetoksesta. 

Miehen kiinniottamisen jälkeen hotellista paljastui hirvittäviä asioita. Poliisit löysivät muun muassa teurastuspöydän ja verisiä vaatteita. 

Kuuntele koko jakso RadioPlayn kautta. 

Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä ja kuuntele kaikki ohjelman jaksot. 

Lue myös: Miksi ihmisiä katoaa valtatien varrelta? Villit teoriat viittaavat jopa ufoihin

Lue myös: Maakellari oli täynnä verta, mutta ruumiita ei löytynyt - totuus paljastui puutarhasta

Lue myös: Äiti luuli saaneensa viestin lapseltaan, sen sijaan totuus oli aivan muuta - "Minulla on tyttäresi"

Kilpailut

Uusimmat