Kuva: AOP

Imitoija Jarkko Tamminen oli loppuun palamisen partaalla: "En muistanut kahdesta viikosta mitään"

11.03.2019 21:45 - Katariina Auvinen

Mies vieraili Iskelmän Satu Kotosen Sunnuntaivieraana.

Iskelmän Sadun Sunnuntaivieraana imitaattori Jarkko Tamminen, 45, joka on tehnyt mittavan uran niin imitaattorina, ääninäyttelijänä kuin näyttelijänäkin. Satu Kotonen juttelee Tammisen kanssa muun muassa perheestä ja siitä, onko mies ikinä palanut loppuun. Tammisella on kaksi tytärtä, yhdeksän- ja neljävuotiaat, jotka maadottavat miehen arkeen, kun hän saapuu keikoilta kotiin. 

Kun koulukavereiden ystäväkirjoihin piti kirjoittaa, mitä miehestä tulee isona, hänellä oli selkeä vastaus valmiina. 

- Kirjoitin, että haluan olla tulevaisuudessa koti-isä. Se johtui siitä, että tuolloin oma isäni oli paljon poissa kotoa töidensä ja vapaa-ajan aktiviteettien vuoksi. Silloin päätin, että haluan olla kotona, jotta omat lapseni saavat nauttia yhdessäolosta, Tamminen kertoo. 

Vaikka mies on pitkälti reissutöissä, eikä asia ole aivan täysin toteutunut omalla kohdallaan, hän pyrkii silti olemaan niin läsnä kotona kuin se on mahdollista. Kotitöistä hänen kontalleen kuuluvat niin tiskikoneen täyttö ja tyhjentäminen kuin pyykkääminenkin. 

Kun mies innostuu jostain projekteista, hän voi keskittyä niihin tuntikaupalla. Hän kuitenkin pyhittää reippaita lomia itselleen ja perheelleen, jolloin hän voi levätä ja ladata akkuja. Yhden kerran Tamminen on ollut lähellä burn outia. 

- Se tapahtui 2000-luvun alussa, kun olin 23- tai 24-vuotias. Tuolloin minulle sanottiin, että pitää vielä tahkota, kun rauta on kuumaa ja niinhän minä tein, hän kertoo. 

Tamminen ajoi keikoille ympäri Suomea ja tahti oli niin hurja, että heikompia hirvitti. Tamminen ymmärsi vasta jälkikäteen, kuinka lähellä todellinen loppuunpalaminen oli tuolloin. 

- En muista muutamasta parin viikon pätkästä mitään, koska olin niin väsynyt. Muistan kuitenkin, että lähdin lomalle ja nukuin 16 tuntia päivittäin ja kun heräsin, minua itketti ja katselin televisiota. Tätä kesti pari viikkoa ja silloin huomasin, että olin ollut todella väsynyt, hän kertoo. 

Tammisella on lähipiiristään esimerkki siitä, mitä burn out voi pahimmillaan olla. 1990-luvun lama vaikutti pankkialalla olleeseen Tammisen isään niin pahasti, että tämä joutui olemaan seitsemän vuotta poissa töistä, koska tämä ei ollut työkykyinen. 

Esimerkki on saanut sen aikaan, että Tamminen ei pelkää painaa jarrua, jos hänellä uhkaa mennä liian lujaa aina välillä. 

Kuuntele koko haastattelu RadioPlayn kautta. 

Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä ja kuuntele kaikki ohjelman jaksot. 

Radio Nova, Iskelmä ja Voice.fi kuuluvat kaikki osana Bauer Mediaan. 

Lue myös: Juha Tapio paljasti, missä hänen kappaleessaan viitataan seksiin: "Olen laulanut siitä paljonkin"

Lue myös: Imitoija Jarkko Tamminen tänään alkavasta TTK-ohjelmasta: "Kisan alussa on humpappaa-menoa"

Kilpailut

Uusimmat