Ranskalaisnainen syyttää ulkonäköään sinkkuudestaan - sekoitetaan jatkuvasti Rihannaan

13.03.2019 17:15 - Katariina Auvinen

23-vuotiasta Yna Sertalfia verrattiin ensimmäisen kerran laulajattareen, kun hän oli vain 15-vuotias.

Kerroimme täällä, että moni nainen on sekoitettu laulajatähti Rihannaan, 31. Yksi heistä on 23-vuotias Yna Sertalf, joka on sekoitettu Rihannaan jo teini-ikäisenä. Naisen mukaan häntä on luultu Rihannaksi siitä lähtien, kun hän täytti 15 vuotta. 

Sertalfin ulkonäkö on huomattavan samankaltainen kuin laulajatähden. Nyt hän on avautunut siitä, että kokee samankaltaisen ulkonäön olevan enemmänkin rasite. Naisen mukaan hänen ulkonäkönsä on syynä siihen, ettei hän meinaa löytää rinnalleen kumppania. 

- Haluan, että mieheni näkee minut Ynana eikä Rihannana. Jos kuulen Rihanna-sanan treffeillämme liian monta kertaa, lopetan koko jutun. En halua, että ihminen on minun kanssani vain siitä syystä, että hän fantasioi Rihannasta. Sen vuoksi olen sinkku, nainen kertoo. 

Seralfin mukaan hän on törmännyt useasti miesten puolella tällaiseen asenteeseen. 

Sertalf asuu tällä hetkellä Ranskassa. Ensimmäinen ihminen, joka kertoi hänen muistuttavan supertähteä oli naisen setä. Hän vitsaileekin, että on "lihavampi Rihanna". Vaikka hänet on sekoitettu poppariin todella monta kertaa, Sertalf vannoo kertovansa aina ihmisille totuuden siitä, ettei hän todellakaan ole Rihanna. 

Nainen on sekoitettu useaan otteeseen Rihannaan (kuvassa). (kuva: AOP)

Rihanna (kuva: AOP)

Rihanna (kuva: AOP)

Kilpailut

Uusimmat