Kuva: Emmi Moilanen

Mariskan uusi albumi on aikaisempaa herkempi: ’Äitiys on pakottanut kohtaamaan itsensä’

18.10.2019 16:45 - Milena Raappana

Äidiksi tuleminen sai Mariskan tajuamaan, ettei kovinkaan pitkään voi enää lykätä käsittelemättömiä asioita, jos haluaa olla tasapainoinen roolimalli lapselleen.

Laulaja, lauluntekijä ja sanoittaja Mariska, 40, oikealta nimeltään Anna Maria Rahikainen, julkaisi tänään 18. lokakuuta uuden levyn. Naisen taiteilijanimeä kantava albumi sisältää selkeästi aikaisempaa herkempää ja haavoittuvaisempaa musiikkia. 

Parempi itsetunto ja kohtaamattomien asioiden käsittely ovat auttaneet artistia tuomaan itsestään pehmeämpää puolta esiin.

- Olin ehkä aikasemmin sellainen wannabe hyvä jäbä. Sitten yhtäkkiä olen tajunnut, että enhän minä ole jäbä, vaan naikkonen, Mariska naurahtaa Voice.fi:n haastattelussa ja jatkaa, sanomalla, ettei sukupuoli ole ratkaiseva asia, vaan itsensä hyväksyminen. 

- Sellaisen feminiinisen energian kanssa sinuiksi tuleminen on ollut minulla pitkä tie. Tuntuu, että olen päässyt enemmän siihen ja tunteisiin käsiksi. 

(kuva: Emmi Moilanen)

Aikaisemmin Mariska ei juurikaan kohdannut omia tunteitaan, vaan omin sanoin pisti ne syrjään ja murahduksen kera jatkoi matkaa eteenpäin. Nyt kuitenkin artisti on alkanut avautua omille tunteilleen. Äitiys on ollut yksi suuri tekijä tässä. 

- Olen tajunnut, ettei kauhean pitkään voi lykätä näitä itsensä kohtaamisia. Pitää selvittää vanhoja asioita, että pystyy olemaan enemmän tasapainossa, jos sellaista asiaa on olemassa. Tulla enemmän sinuiksi itsensä kanssa, sillä tiedän olevani vastuussa pienen lapsen kasvatuksesta ja olen hänelle roolimalli. Se on ollut sellaista, ettei oikein muita vaihtoehtoja ole, Mariska, joka on kolmevuotiaan lapsen äiti, kertoo. 

Uusi albumi ei ollut itsestäänselvyys

Mariska kertoi Ylen haastatelussa, että albumin teema oli vaikeuksien kautta voittoon. Hän kertoo Voice.fi:lle, että levyntekoprosessissa oli "kiperä pähkinä purtavaksi joka hiton käänteessä."

- Halusin tuoda biiseissä esiin, että lähtökohta oli se, ettei minulla ollut yhteistyökumppaneita, levytyssopimusta, ei mitään. Kaikilla oli kiire. Itselläni mielialat olivat kaikkea muuta kuin positiiviset. Niiden asioiden kanssa kamppailu ja negatiivisesta ajatuskierteestä plussan puolelle pääseminen on tullut alusta asti vastaan. On ollut seiniä, joiden yli on pitänyt tavalla tai toisella kiivetä, kiertää, kaivaa kuoppa tai mitä ikinä, mutta jokatapauksessa menni siitä ohi, Mariska kuvailee. 

(kuva: Emmi Moilanen)

Kivikkoinen tie on ollut kuitenkin kaiken vaivan arvoista ja itsestään lempeämmän puolen esiintuominen on poikinut kiitosta. Esimerkiksi albumin kolmas single Minä liityin sinuun sai huikean vastaanoton ja hehkutuksen, jonka artisti ottaa lämmöllä vastaan. 

- Tuntuu todella hyvältä. Aikaisemmin olen kirjoittanut tämän tyylisiä romanttisia softimpia kappaleita muille artisteille esitettäväksi ja pitänyt itseni kanssa jotenkin kovempaa linjaa. Sen lisäksi, että uskallan näyttää itsestäni pehmeämpää puolta, päätin tietoisesti kirjoittaa sellaista itselleni. Olen piilottanut sen puolen itsestäni muiden artistien taakse. 

Lue myös: Mariska jätti muille sanoittamisen, keskittyy nyt itseensä - "Aiemmin jätin itselleni jämäenergiat"

Lue myös: Mariska avoimena kokemuksistaan: Vanhempien ihmisten kritiikki oli kaikista karuinta

Kilpailut

Uusimmat