Kuva: AOP

Miljoonia haudan takaa - eniten tienaavat kuolleet julkkikset listattiin

31.10.2019 17:15 - Iiro Myllymäki

Ykkösenä on jo seitsemättä vuotta putkeen Michael Jackson.

Joillain julkkiksilla rahanteko ei lopu edes kuolemaan. Forbes-talouslehti on nyt listannut parhaiten viimeisimmän vuoden aikana tienanneet julkisuuden henkilöt. Listan 13 henkilöstä peräti 9 on muusikkoja. Heille suuri kuoleman jälkeinen tulonlähde muodostuu heidän kappaleidensa keräämistä toistoista suoratoistopalveluissa.

Ykkössijalle pääsi Michael Jackson, joka tienasi viimeisimmän vuoden aikana noin 54 miljoonaa euroa. Verrattuna vuoden takaiseen vastaavaan listaukseen Jacksonin Yhdysvaltojen striimauslukemat kasvoivat 300 miljoonalla toistolla. Michael Jackson on kuolleiden tulokuningas jo seitsemättä vuotta putkeen. Miehen sijoitukseen ei vaikuttanut edes häntä viimeisimmän vuoden aikana kohdannut kohu, kun kaksi miestä syyttivät Jacksonia seksuaalisesta hyväksikäytöstä Leaving Neverland -dokumentissa.

Toisella sijalla komeilee toinen laulaja Elvis Presley, jonka tulot olivat tarkastellulla vuoden ajanjaksolla 35 miljoonaa euroa. Kolmannella sijalla ei ole muusikko, vaan Tenavat-sarjakuvan kehittänyt Charles Schulz. Hän tienasi noin 34 miljoonaa euroa.

Elvis Presley menehtyi vuonna 1977. (kuva: AOP)

Listalla ovat myös järjestyksessä golflegenda Arnold Palmer, muusikko Bob Marley, lastenkirjailija Dr. Seuss, muusikko John Lennon, näyttelijä Marilyn Monroe, muusikko Prince, viime maaliskuussa kuollut räppäri Nipsey Hussle, viime vuoden kesäkuussa kuollut räppäri XXXTentacion, laulaja Whitney Houston ja Beatles-legenda George Harrison.

Lue myös: Maailman parhaiten palkatut julkkikset listattiin - ykkönen tuplasi tulonsa!

Lue myös: Eniten tienaavat huippumallit listattiin - katso top 10

Lähde: Forbes

Kilpailut

Uusimmat