Kuva: all over press

Brad Pitt kärsi vuosia alkoholiongelmasta: "Se oli pakokeinoni"

04.12.2019 15:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Pitt taistelee oikeudessa ex-vaimonsa kanssa.

Ex-vaimonsa Angelina Jolien, 44, kanssa oikeudessa taisteleva Brad Pitt, 55, kertoi Interview Magazinen haastattelussa hänen näyttelijäkollegalleen Anthony Hopkinsille, 81, että alkoholi oli hänen pakokeinonsa kaikesta.

- Alkoholi oli mukanani liian monta vuotta. Pidin sitä pakokeinona. Jollain asteella se oli jopa pakollista, sillä sen avulla pääsin eroon kaikesta.

- Tajuan, että olen joutunut antamaan itselleni monia asioita anteeksi. Varsinkin sellaisia, joista en ole ollut kovinkaan ylpeä. Mutta kaikki ne kokemukset ovat tuoneet minut tähän pisteeseen.

Pitt sortui viimeksi juomaan, kun erosi Angelina Joliesta vuonna 2016. Tuo vaihe kesti muutaman vuoden.

- Olin hoidossa ja siellä oli hienoa, kun ihmiset olivat rehellisiä toisilleen. Se oli turvallinen paikka parantua.

Angelina Jolien ja Pittin oikeustaistelu venyy muun muassa huoltajuuskiistan takia. Jolie haluaisi lapset kokonaan itselleen, kun taas Pitt toivoisi yhteishuoltajuutta. Myös arvokas viinitila on ollut kiistan kohteena.

Lue myös: Näyttelijäkaunotar yhdistettiin Brad Pittiin: 'Suhde, josta en itsekään tiennyt'

Lue myös: Angelina Jolie ei halua antaa Brad Pittille huoltajuutta - "Lapset ovat hänelle kaikki kaikessa"

Lue myös: Brad Pittin ja Angelina Jolien oikeustaistelu on jumahtanut - syynä arvokas viinitila

Lähde: The Blast

Kilpailut

Uusimmat