Kuva: AOP

Game of Thrones -tähti: Sarja muutti naisten asemaa televisiossa

16.04.2020 08:15 - Roy Kokkonen

Gemma Whelanin mukaan sarja kuvasi naisia totuudenmukaisesti.

HBO:n fantasiasarja Game of Thronesissa nähty Gemma Whelan, 38, kertoo sarjalla olleen positiivinen vaikutus siihen, miten naisia kuvataan televisiossa. Whelan näytteli sarjassa Yara Greyjoyta. 

Whelanin mukaan roolit, joita hänelle on sittemmin tarjottu, ovat olleet paremmin kirjoitettuja kuin aiemmin. Hän kertoo, että sarja muutti sitä, minkälaisena naiset nähdään käsikirjoituksissa ja lopulta kuvaruudussa.

Sarja on myös muuttanut hänen omaa suhtautumistaan naisrooleihin.

- Kun aloitin, en ajatellut, että ovatko naisroolit isoja tai pieniä. Olin vain kiitollinen saadessani töitä, Whelan kertoo Radio Timesin haastattelussa.

Hänen mukaansa sarja kuvasi naisia hyvin totuudenmukaisesti.

- Game of Thrones muutti sitä, miten naisroolit käsikirjoitetaan ja esitetään. Vaikka kyseessä oli fantasiasarja, naiset kuvattiin hyvin realistisesti siitä huolimatta. En tarkoita murhia ja sellaista, vaan sitä, että naiset ovat hyvin itsenäisiä ja kykeneviä pyörittämään show'ta.

Whelanin mielestä sarja muutti asioita parempaan suuntaan.

- Nykyisin iso osa käsikirjoittamisprosessia on naisten nostaminen tapahtumien eteen ja keskelle, hän sanoo.

Game of Thrones on tunnettu paitsi vahvoista naishahmoista myös runsaasta alastomuudesta ja seksikohtauksista. Toinen sarjassa nähty naisnäyttelijä, Emilia Clarke, 33, on kertonut, että häntä painostettiin alastonkohtauksiin sarjassa

- Olen siinä alasti monen ihmisen edessä enkä tiedä, mitä minun pitäisi tehdä tai mitä minulta odotetaan. En tiedä, mitä muut haluavat ja mitä itse haluan, Clarke muisteli tuolloin.

Lue myös: Emilia Clarke ahdistui Game of Thronesin alastonkohtauksista - kuvausryhmän sanat syöpyivät mieleen

Lue myös: Tiesitkö, että Emilia Clarkea ei tunnisteta kadulla? Lue kahdeksan faktaa kaunottaresta

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat