Kuva: Mikko Räsänen

Pamela Tola avautuu ulkonäön vaikutuksesta uraansa: "Ei ole koko totuus kenestäkään"

07.05.2020 12:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Viime vuonna julkaistiin Tolan ohjaama menestyselokuva Teräsleidit.

Näyttelijä-ohjaaja Pamela Tola, 38, puhuu avoimesti urastaan sosiaalisessa mediassa.

Tola nimittäin julkaisi Instagram-sivullaan kuvan, jossa näyttelee pappia, ja kertoo, että on saanut kokea tietynlaista syrjintää kokonsa ja ulkonäkönsä takia.

"Pappeus, olkoon se minussa, niin kuin kaikki muutkin roolit. Joskus oli aika, kun näyttelin ylioppilaita ja kaksikymppisiä, jo ehkä liiankin pitkään? Sitten olin mukamas liian nuori (nuorennäköinen?) esittämään aikuista naista, siis ikäistäni naista. Yhtäkkiä en ollut oikein sopivan näköinen mihinkään. En mennyt teinistä, ylioppilaasta, enkä edes itseni ikäisestä", Tola kirjoittaa ja jatkaa:

"Tiedän, että eräskin ohjaaja joutui kovasti perustelemaan, että kyllä hän(minä) voi esittää 35-vuotiasta, kun on kuitenkin 35-vuotias ja kolmen lapsen äitikin. Se, että on pienikokoinen ja nuoremman näköinen, ei kuitenkaan ole koko totuus kenestäkään. Eikä myöskään se, että on isokokoinen ja vanhemman näköinen. Tai se, että muistuttaa koiraa ulkomuodoltaan (meidän koira), ei ole totuus sekään, koska ehkä koira onkin enemmän kissa?"

Tolan mielestä myös tietynlaisia "rajoja" voisi rikkoa:

"Punatukkainen voisi vaihteeksi näytellä blondin roolin ja tosikoksi leimattu koomikon roolin? Meitä on kaikkiin juniin ja parasta olisi toki se, jos se, miltä näyttää, ei olisi enää joskus ihan NIIN merkityksellistä meille kaikille? Et ihanko voisi olla ja näyttää just siltä, miltä näyttää ja olla just sen ikänen ku on ja olla silti ihan täysin ok ja jees ja just perfect!"

Viime vuoden lopulla Tola ohjasi menestyselokuvan Teräsleidit.

Julkaisun näet alta.

Lue myös: Pamela Tola muistaa paniikintäyteisen puhelun näyttelijälegendalle: "Hän oli imuroimassa"

Lue myös: Pamela Tola hyppäsi lastenkirjan hahmon rooliin: "Se oli ihan mahtavaa"

Kilpailut

Uusimmat